Maalämpö ja maaviileä

En ole aiemmin kertonut meidän talon lämmitysvalinnoista muuta kuin takan osalta. Halusimme ekologisen lämmitysvaihtoehdon, jonka avulla huoneenlämmön voi pitää haluamassaan ilman että tarvitsee murehtia suuremmin sähkölaskua. Siksi valitsimme lämmitysmuodoksi maalämmön, joka on uudisrakennuksissa nykyään hyvin suosittu.

Maalämmön toimintaideana on ottaa kallioon varastoitunutta lämpöä ja vapauttaa sitä talon lämmitykseen. Meillä on myös maaviileä, joka toimii samalla periaatteella. Sen ansiosta meillä on kesälläkin sopivan viileää, eikä tarvitse hankkia sitä varten erillistä ilmalämpöpumppua. Maaviileä kannattaa ehdottomasti hankkia, koska siitä puhutaan ns. ilmaiskylmänä. Energiaa kuluu pelkästään kiertovesipumppuun ja viilennysyksikön puhallinmoottoriin. Meillä on maaviileäkonvektori kaiken lisäksi hienosti upotettuna välikaton ja seinän sisään samalla tavalla kuin hotelleissa. Seinällä on vain pienet ilmastointiritilät ilmanottoa ja -puhallusta varten. Jos viilennyksen haluaa toteuttaa näin huomaamattomasti, niin se pitää huomioida jo talon suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Asennuspaikkaa valitessa tulee myös huomioida mihin kondenssivedet johdetaan, konvektorin sähköistys ja huoltoluukun sijoitus.

Maalämmön hankimme PR-lämmöltä. He hoitivat maalampökaivon porauksen sekä maalämpö- ja maaviileäkoneen asennukset. Heiltä saimme alkuun paljon neuvoja maalämmön ja -viileän mitoituksen, sijoittamisen ja esivalmistelujen suhteen sekä ehdotuksia sopivista koneista. Esimerkiksi maalämpökaivon paikan sijoituksesta on erittäin tarkat ohjeet tiehen ja naapureihin nähden ja sen sijainti pitää merkitä asemakaavaan. Meidän piti myös rakennusvalvonnalta hyväksyttää maalämmön hankkiminen rakennusluvan yhteydessä. Jos teillä on talopaketti, niin maalämpötoimittajalta kannattaa tarkistaa urakan rajapinnat. Me saimme Pr-lämmöltä kokonaisvaltaisen paketin, eikä meidän tarvinnut heidän lisäkseen palkata muita yrityksiä tekemään lämmitystä käyttövalmiiksi. Kätevää ja Pr-lämmön osalta toteutus onnistui hyvin.

Vinkki! Kun kilpailutatte maalämpöä, niin tarjouksessa pitää huomioida monta asiaa. Tarjoukset voivat vaihdella mm. koneen mitoituksen, putkivetojen pituuden ja porakaivon syvyyden suhteen. Huomioi myös onko tarjouksessa sähköistys mukana. Kannattavinta on valita luotettava maalämpöpumppumerkki ja sellainen toimittaja, jonka uskot pystyvän kokonaisvaltaisesti hoitamaan homman hyvin.

Maalämpökoneeksi valikoitui Niben F1226-malli, jossa on integroitu lämmönvesivaraaja. Valintaan vaikutti eniten korkea hyötysuhde. Maalämpökoneen pitää olla tehoiltaan riittävä talon tarpeiden kannalta ja samoin myös maalämpökaivon syvyys mitoitetaan kokonaisenergiatarpeen mukaan. Maalämpökone on meillä liitetty lattialämmitysjärjestelmään, jonka asennuksen hoiti talopaketin kautta Terawatt. Viilennyskonvektoriksi valitsimme Sabiana CRC 64-IO-mallin.

Maalämmön asentaminen tapahtui kahdessa osassa. Ensin pihallemme porattiin maalämpökaivo. Poraus tehtiin jo hyvissä ajoin perustusten teon aikoihin ja se onnistui heti tilausta seuraavana päivänä. Sen jälkeen talon pystytyksen jälkeen valmistelimme autotallin pintamateriaalien suhteen valmiiksi. Tämä tarkoitti seinien tasoittamista ja maalaamisesta sekä lattiaan epoksimaalin laittamista. Sen jälkeen itse maalämpökone päästiin tuomaan tekniseen tilaan ja Pr-lämpö kytki sen käyttöön. Asennuksista minulla ei ole kuvia, koska ne tapahtuivat oman työpäivän aikana. Tässä kuitenkin lopputulos:

DSC_1394-01

DSC_1377_1-01

DSC_1405_1-01

Vielä emme ole päässeet kokemaan maalämmön parasta tehoa talven aikana, mutta viileinä syyspäivinä olemme jo nostaneet ensimmäisen kerran maalämpökoneen lämmityskäyrää. Lattia tuntuu mukavan lämpimältä jalkojen alla ja sohvalle on mukava käpertyä takkatulen ääreen. Viilennyskonvektoria testasimme myös muutamana yönä loppukesästä, vaikka helteitä ei tänä kesänä ollutkaan. Konvektorilla sai nopeasti ja tehokkaasti viilennettyä talon ja näyttäisi siltä, että sen ansiosta tulevien kesien helteet eivät tule häiritsemään yöunia.

Syksystä puheenollen tein ihanassa keittiössämme ensimmäisen kerran elämässäni omenahilloa. Kuvan kera haluan toivottaa blogini lukijoille värikästä syksyä!

DSC_0604-01

Hakusanat: maalämpö, maaviileä

Ulkomaalausta

Olemme asuneet kolme kuukautta uudessa kodissa. Kuvittelin, että muuttoon mennessä kaikki olisi valmista, mutta raksailu ei valitettavasti pääty muuttoon. Kun sisällä alkaa olla valmista, siirtyy työnteko talon ulkopuolelle.

Isoin projekti ulkona on ollut ulkomaalauksen teko. Se vei pitkän aikaa, koska tämä kesä ei ole ollut otollinen maalaamiselle. Täsmäsää ja sadetutka ovat tulleet hyvin tutuiksi sivustoiksi, kun olen seuraillut sopivia maalaushetkiä. Maalatessa ilmankosteuden tulee olla alle 80 %, lämpötilan yli 5 astetta, tuulla ei saa, eikä aurinko saa paistaa suoraan maalausalueelle. Lisäksi maalaaminen pitää ajoittaa päivälle ennen iltakosteuden tuloa, mikä on hieman haasteellista työssäkäyvälle. Ei siis mikään ihme, että moni kertoo kesäloman menevän kokonaan ulkomaalausprojekteissa.

Talomme lautaverhoilu tuli pohjamaalattuna, joten päälle tarvitsi laittaa vain kaksi pintamaalikerrosta. Pintamaaliksi valikoitui Tikkurilan Ultra Classic, jota suositeltiin Tikkurilan maalilinjalla ja rautakaupassa. Talon seinien sävyiksi valitsin sisämaalisävynäkin käyttämäni Paperin sekä tehostesävyksi kattoturvatuotteista tutun RR23-sävyn. Talomme on siis hyvin sävyltään perinteinen nykyajan moderni puutalo. Vaihtoehtoisina tehostesävyinä mietin myös sävyjä 613x, 565x ja 612x, koska ne ovat eniten ”puhtaan” harmaan sävyisiä. Päädyin kuitenkin RR23-sävyyn, koska en halunnut montaa eri harmaan sävyä riitelemään keskenään. Olen tyytyväinen valintaani, koska lopputulos näyttää hyvälle.

DSC_0382-01

Terassin kaiteet maalasimme samoilla sävyillä, mutta käytimme niihin maalina Ultra Classicin sijasta Tikkurilan Vinhaa. Tikkurilan maalilinjalla neuvottiin, että Vinha sopisi paremmin terassin kaiteisiin, jotka ovat alttiimpia säiden vaihteluille. Vinhassa oli lisäksi lyhyempi uudelleenmaalaamisaika, mikä mahdollisti tehokkaamman maalaamisen. Terassin kaiteita ei ollut pohjamaalattu, joten Vinhan alle laitoimme meille suositeltua Virtasen Homeentappajaa homeenestoaineeksi.

IMG-20170809-WA0002-01

Maalaamisessa mukavinta on nähdä oman työnsä tulos jokaisen päivän uurastuksen jälkeen. Vaikka maalaamisessa menikin pitkä aika, niin sillä saadaan merkittävä muutos raksailmeestä valmiiksi omakotitaloksi. Ja tokihan silmää miellyttää enemmän tummanharmaa-valkoinen talo kuin pohjamaalin sävyinen talo.

IMG-20170824-WA0001-02

 

Hakusanat: ulkomaalaus, maalaus, Paperi

Kaappeja, kaappeja, kaappeja

Pintojen valmistumisen jälkeen meillä oli viimein mahdollisuus kasata kiinteät kalusteet paikalleen. Kalusteiden kasaaminen oli tärkeä vaihe niin valmistumisen kannalta kuin myös tilan vapauttamisen kannalta. Vaikka kalusteet tulivat litteissä paketeissa, niin monen eri huoneen kaapistojen rungot, ovet ja sisusteet veivät loppujen lopuksi valtavasti tilaa autotallissa. Lisäksi rakentamisen loppuvaiheessa uusista kalusteista sai hyvää varastointitilaa työkaluille, kiinnitystarvikkeille ynnä muille sellaisille.

DSC_2219-01

Kaikki kiintokalusteemme tulivat Ikeasta. Väreiksi valitsin klassista mattavalkoista ja joihinkin paikkoihin myös korkeakiiltovalkoista. Vaatekaappien liukuovissa suosin peilipintaa ja maitolasia. Tämän vuoden asuntomessujen jälkeen jäi vähän mietityttämään olisiko pitänyt valita esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen mustat kaapit, sillä mustat kalusteet tuntuivat olevan tänä vuonna viimeisintä huutoa. Toivottavasti valkoinen jää kuitenkin pidemmällä aikavälillä modernimmaksi ratkaisuksi, vaikka se tuntuukin nyt tylsältä vaihtoehdolta asuntomessujen jälkeen. Moderni vaihtoehto olisi myös tehdä keittiö ja kodinhoitohuone ilman yläkaappeja tai mahdollisimman pienillä yläkaapeilla. Itse en halunnut lähteä tässä tapauksessa tinkimään käytännöllisyydestä ja valitsin sen vuoksi mahdollisimman korkeat yläkaapit. Taisin onnistua hyvin säilytystilan maksimoinnissa, sillä muuton jälkeen puolet yläkaapeista on tyhjiä. 😀 Mutta onhan se hyvä tulevaisuuden kannalta, että tyhjää säilytystilaa riittää tulevaisuuden tavaroita varten.

Meillä oli Ikean kalusteiden kasaamisesta aiempaa kokemusta, joten kasaaminen sujui nopeasti ja rutiinilla. Vähän kasaamista hidastivat suunnittelukukkaset, kun toimituksen seassa oli vääränkokoinen laatikko tai joitakin peitelevyä oli tarpeettoman paljon. Onneksi Ikeaan on meiltä kohtuu lyhyt matka, ja kaikki tarpeettomat ja väärät osat sain palautettua Ikeaan. Ikean kalusteet ovat mielestäni yhtä laadukkaat kuin vastaavat kilpailijoilla. Ainoastaan vaatekaapin lasiset vetolaatikot tuottivat hienoisen pettymyksen, mutta onneksi niitä tuli hankittua vain kaksi kappaletta. Muuten olen ollut todella tyytyväinen valintaani. Ikeassa plussaa tekee myös se, että omien käyttökokemustarpeiden mukaan myöhemmin on helppo päivittää ja muokata kaappien sisusteita itseään parhaiten palvelevaksi. Etukäteen on nimittäin vaikeaa hahmottaa miten tulee esimerkiksi uudessa keittiössä toimimaan tai miten vaatteet lopullisesti sijoittaa vaatekaappiin. Kuukauden asumisen jälkeen tuli jo huomattua, että keittiössä aamiaispisteeksi suunniteltu sivutaso toimiikin paremmin toimistopöytänä ja aamiaistason virkaa toimittaa ruuanlaittopöytä.

DSC_2361-01

DSC_2421-01

Nyt meillä on kaikki muuttotavarat paikallaan ja kiintokalusteet käytännössä valmiina. Ainoastaan välitilat sekä lednauhat puuttuvat keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta.

DSC_0329-01

DSC_0331-01
DSC_0328-01
Hakusanat: Ikea, keittiö, keittiön kaapit, vaatekaapit, kaappien kasaaminen

Lattiat ja muuttokatselmus

Muuttokatselmus oli meillä juhannusviikolla ja se meni onneksi kirkkaasti läpi. Talo oli katselmuksen aikaan käytännössä sisältä valmis. Ainoastaan muutama lista on enää kiinnittämättä. Nyt teemme viimeistelyjä ja viemme samalla pikkuhiljaa muuttokuormaa uuteen kotiin.

Loppukirin vuoksi kerronkin takautuvasti meidän lattioiden asentamisesta. Valitsimme kaikkiin kuiviin tiloihin Sarokkaalta Krono Xonic-vinyylin. Lattioiden saavuttua tontille ensi töiksi lattiat piti latoa ilmavasti asennustilaan 48 tunniksi. Samalla kannattaa käydä läpi, että lattiat ovat tulleet ehjinä perille. Meillä oli muutama alin paketti vaurioitunut kuljetuksessa niin, että päätypontit olivat menneet käyttökelvottomiksi. Onneksi Sarokas lähetti uudet lattiat tilalle parissa päivässä, eikä kuljetusvauriosta aiheutunut meille haittaa.  Vinyyleitä kannattaa muutenkin käsitellä hellävaroen, sillä pienikin särö ponteissa estää lattian tiiviin asentamisen.

DSC_2402-01

Vinyylilankkua oli helppo asentaa, varsinkin kun valmistajan sivuilta oli katsottavissa asennusvideo. Hukkaa syntyi melko maltillisesti, mikä oli hyvä, sillä olin tilannut vinyyliä melko tarkan määrän. Vinyylin asentaminen kävi melko nopeasti, mutta teimme sitä huone kerrallaan. Asentaminen aloitettiin keittiöstä, jotta pääsimme asentamaan keittiön kaappeja. Siitä etenimme makuuhuoneisiin ja jätimme viimeiksi eniten rakennustyömaalla kulutukselle alttiit alueet kuten eteisen ja olohuoneen. Vinyyli kestää kyllä käyttöluokkansa vuoksi hyvin kulutusta, mutta mikään lattiamateriaali ei kestä, jos sille tiputetaan teräviä esineitä. Ja työmiehiltä helposti saattaa tippua työvälineitä työn teon lomassa. Sen vuoksi valmiit lattiat kannattaa suojata muuttokatselmukseen asti pahveilla. Nyt onkin mahtavaa, kun pääsen viimein näkemään lattian kaikkialla ilman suojapahveja.

Lattia näytti todella hyvälle asentamisen jälkeen. Minua hieman jännitti miltä lattia näyttää todellisuudessa, koska olin tehnyt tilauksen netin ja yhden mallipalan avulla. Lattia on sävyltään harmaa, mutta siinä on ruskean sävyä juuri sopivasti. Sillä käveleminen on pehmeää ja äänetöntä, kuten mainosmateriaaleissa luvattiin. Syksymmällä tulee nähtyä miten lattialämmitys tuntuu vinyylin läpi.

DSC_0131-01

Tämä kuva on valitettavasti hieman ylivalottunut, mutta kuvasta erottuu hyvin lattian monipuolinen kuviointi.

DSC_0134-01

Tässä kuvassa näkyy paremmin lattian oikea sävy. Tosin todellisuudessa lattiassa on hieman enemmän harmaan sävyä kuin ruskeaa.

Hakusanat: vinyyli, Krono Xonic, lattian asentaminen

Kosteusmittaus

Talon perustukset on tehty maanvaraiselle betonilaatalle. Ennen kuin pintamateriaaleja pääsee kiinnittämään lattiaan, tulee laatalle tehdä kosteusmittaus. Kosteusmittaus voidaan tehdä näytepalalla tai porareikämittauksena. Vastaavan mestarimme mukaan porareikämittaus on nykyään yleisempi ja antaa varmemman tuloksen.

Mediassa on ollut paljon uutisia hometaloista, joissa betonille ei ole annettu riittävästi aikaa kuivua. Sen vuoksi halusimme pelata varman päälle ja teimme mittauksen vasta 6 kk lattiavalun jälkeen. Huolehdimme lisäksi kaikin mahdollisin tavoin, että kuivuminen olisi optimaalista. Pidimme mm. talon lämpimänä, huolehdimme ilman vaihtumisesta ja pidimme lattiapinta-alat mahdollisimman puhtaana. Lisäksi kuivuminen tapahtui talviaikana, jolloin ilma on kuivimmillaan.

Mittaus tehtiin porareikämittauksena eri puolilta taloa. Suositusten mukaan mittaukset on hyvä tehdä oletettaen kuivimmasta ja kosteimmasta kohdasta. Porausta varten lattialämmitys piti käydä kytkemässä edeltävänä iltana pois päältä ja aamulla laittaa lämmöt takaisin päälle. Tämän ansiosta mittaaja pystyi lämpökameran avulla paikallistamaan lattialämmitysputkien paikat, jotta vahinkoja ei pääse syntymään. Meillä oli myös suunnitelma B siltä varalta, että lämpökameralla ei pystyisi lämmitysputkia havaitsemaan. Olimme ottaneet reippaasti valokuvia lämmitysputkien sijainneista mitan kanssa ennen lattiavalua, jotta tarvittaessa sopiva porauskohta voitaisiin etsiä valokuvien avulla.

DSC_2377-01.jpeg

Mittauskohdat

Porausten jälkeen piti odottaa kolme päivää ennen kuin tuloksia oli mahdollista päästä tarkastelemaan. Saamamme tulokset olivat sekä mittajan että vastaavan mestarin mielestä poikkeuksellisen hyvät! =) Kuulemma harvoin rakentajat jaksavat odottaa lattian kuivumista kiireen vuoksi. Nyt voikin sitten hyvin mielin alkaa laittamaan vinyylilankkua lattiaan ja laatoittaja voi aloittaa vesieristyksien teon märkätiloihin.

Hakusanat: kosteusmittaus

Betonivalu ja betonin jälkihoito

Betonivalun tekemistä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Se on yksi tärkeimmistä merkkipaaluista tontilla, sillä betonin kuivuminen vaikuttaa siihen milloin lattian pintamateriaaleja pääsee laittamaan paikoilleen ja milloin taloon pääsee muuttamaan. Ennen betonivalun tekoa oli tärkeää saada rakennus lämpimäksi. Asennusporukka kävi laittamassa styroksia oviaukkoihin, kattoon höyrynsulkumuovin ja 10cm villaa sekä väliaikaisen raksaoven paikoilleen. Sisälle laitettiin kaksi lämmitintä 9 ja 3 kw, kumpikin omaan kerrokseen puhaltamaan. Näiden toimenpiteiden ansiosta saimme lämmöt nousemaan yli 20 asteen.

Perjantaina Ruduksen auto kurvasi tonttimme pihaan tuoden betonia lattiaan. Yöllä oli satanut reippaasti lunta ja olimme tulleet raksalle etukäteen auraamaan reittiä työmiehille. Puolessa tunnissa työmiehet saivat alkuvalmistelut tehtyä ja aloitettua betonivalun. Ehdin näkemään ensimmäiset betoniroiskeet lattialle ennen kuin jouduin lähtemään töihin.

Dia1.JPG

Betoniauto pihassa

dia2

Valu aloitettiin alakerrasta.

Töistä palattuani työmiehet olivat jo ehtineet saada oman työnsä valmiiksi. Upeaa oli nähdä miten projekti sai taas uuden harppauksen eteenpäin. Sisällä oli hyvin trooppinen tunnelma, sillä betoni vapautti kosteutta ilmaan. Illalla kävimme muutamaan otteeseen tarkistamassa kuivumisen etenemistä ja että lämmöt olivat pysyneet päällä. Meitä varoiteltiin, että lämmittimet voivat polttaa sulakkeita, joten alkuun lämmitystä pitää käydä tarkkailemassa. Onneksi kaikki sujui hyvin sen suhteen.

Betonivalun jälkihoito kuuluu meille, eikä Lappli-taloille, koska vastaamme sisustuksen tekemisestä itse. Kun valu kesti kävelemistä, valun päälle piti käydä heti laittamassa muovitus. Olimme ajatelleet alunperin ostaa rakennusmuovirullan, mutta betonivalaja sanoi, että suojaamiseen voi käyttää tontilta löytyviä muoveja. Lattiavalun valmistelusta tontille oli jäänyt styroksien muovikääreitä, jotka soveltuivat oikein hyvin peittelyyn. Peittelyn tarkoituksena on estää valun pintakosteuden liian nopeaa haihtumista ja siten betoniin halkeilua. Peittely oikeasti toimii, sillä seuraava päivänä muovien ja betonin väliin oli kertynyt kunnolla kosteutta. Joissakin ohjeissa neuvotaan muovin laiton yhteydessä kastelemaan sumuttamalla betonin pinta. Me emme tehneet niin, koska kastelu laskee betonin pintalämpötilaa, mikä ei ole tarkoituksenmukaista talvella.

Jälkihoidon kesto riippuu mm. betonilaadusta sekä ympäristön lämpötilasta. Vastaavan mestarimme mukaan betoni oli ehtinyt kovettua niin hyvin, että muovitus piti poistaa kolmen päivän jälkeen. Viimeisenä jälkihoitovaiheena oli sementtiliiman poishiominen. Se tehtiin päivä muovien poistamisen jälkeen, jotta pinta ehti kuivahtaa.

Betoniliima syntyy valun yhteydessä betonin pintaan. Betoniliiman poistaminen on tärkeää, koska se nopeuttaa kosteuden haihtumista ja parantaa pintamaeriaalien (mm. vesieristeen) tarttumista. Sen vuoksi erityistä huomiota tulee kiinnittää märkätilojen sementtiliiman poistamiseen. Hiominen on hyvä tehdä ennen väliseinien laittamista ja ennen kuin betoni ehtii kovettua liikaa. Hiomisprojektia varten kannattaa varautua kunnolla. Ostimme itsemme suojaamista varten suojalasit, hengityssuojat ja kuulosuojaimet (olivat tarpeettomat). Suojaaminen kannattaa ottaa vakavasti, sillä betonipöly lisää mm. keuhkosyövän riskiä. Aiheesta löytyy tietoa esimerkiksi Työterveyslaitoksen sivuilta. Hiominen synnyttää paljon pölyä, joten viimeistään tässä vaiheessa raksaimurin hankinta tuli pakolliseksi. Vastaava suositteli ostamaan edullisimman, joten ostimme Biltemasta omamme. Bilteman imurin etuna oli kannessa oleva pistorasia, johon voi liittää sähkökäyttöisen työkalun. Mietimme myös Lidlistä saatavaa imuria, joka on saanut testeissä hyvät arvosanat. Päädyimme kuitenkin lopulta Bilteman imuriin, koska Lidlin imuriin myydään pölypusseja vain satunnaisesti myymälöissä. Jos pölypussi tukkeutuu jo ensimmäisen illan aikana hienosta betonipölystä, niin uusia pölypusseja pitää saada välittömästi.

dia5

Raksaimurimme.

Itse hiontaa varten vuokrasimme hiomakoneen + timanttilaikan. Vuokraukselle on päivävuokra ja timantin kulumisesta tulee oma hintansa. Hiomakonetta oli helppo käyttää hetken opettelun jälkeen. Kahvaa nostamalla tai laskemalla hiomakone liikkuu oikealle ja vasemmalle. Opettelu kannattaa aloittaa keskeltä lattiaa, jottei laite vahingossa sinkoudu opettelun yhteydessä seinää kohti. Nurkat, seinien vierustat ja putkien ympäristöt hioimme käsin Rahinalla. Tarkkoina ihmisinä käytimme koko illan hiomiseen ja pölyn imurointiin. Bilteman imuri tuntui toimivan hyvin tehtävässään. Toivottavasti laite kestää raksan loppuun asti, niin siitä voidaan tehdä jatkossa vaikkapa autoimuri.

dia4

Rahina ja hiomakone.

Hakusanat: betonivalu, betonin hionta, betonin jälkihoito, betoniliima, sementtiliima, lattiavalu

Ulko- ja sisätäytöt

Kun perustukset olivat ehtineet kovettua riittävästi, suunnittelimme maatyötekijämme kanssa sisä- ja ulkotäyttöjen toteutusta. Tyypillisesti uusi projektivaihe alkoi yllätyksellä ja kiireellä, kun ymmärsimme meidän vastuulla olevan patolevyjen sekä anturaviisteen tekemisen ennen täyttötöitä. Voi kun tämän olisin tiennyt aiemmin, niin olisin pyytänyt perustusmiehiä käyttämään ylimääräisen valuaineksen anturaviisteiden tekoon. Nyt ei auttanut kuin lähteä rautakauppaan ostamaan valusankkoa, betonia ja vatkausvispilää.

täytöt7.jpg

Anturan viistettä tekemässä

Anturoiden viistämisen tarkoituksena on estää L-mallisen anturaan veden kertymisen kuin hyllylle. Viiste kuljettaa veden nätisti pois. Betonisäkkejä kuuluu tolkuttoman paljon lyhyelläkin matkaa, joten itse sankossa valaminen ei välttämättä aina onnistu. Laudanpätkillä ja lapiolla saimme vedettyä viisteen tasaisesti oikeaan kulmaan.

Patolevyt kiinnitetään sokkelin ulkopuolelle tulevan maanpinnan korkeuteen. Patolevyjen ja niiden päälle tulevien sokkelilevyn reunalistojen tarkoituksena on suojata perustuksia kosteudelta. Patolevyissä on nappulapinta, joka suunnataan perustuksia kohti. Perustuksien ja patolevyn välille syntyy tällöin ilmarako. Sokkelin kosteus pääsee haihtumaan ja tiivistymään patolevyyn. Patolevyjen välissä vesi valuu salaojia kohti. Patolevy suojaa myös sokkeleita patolevyn ulkopuoliselta kosteudelta. Reunalista estää maa-ainesten ja veden pääsyn patolevyn ja sokkelin väliin. Patolevyjä kiinnittämiseen käytetään betonille sopivia naula-ankkureita. Ne kiinnitetään n. 25cm välein toisteksi ylimmäiseen nappularivistöön.

taytot4

Patolevyn ja salaojan asennusta.

Patolevyjen jälkeen asennettiin EPS- ja Finnfoam-levyt talon sokkelin ympärille. Käytimme 50mm levyjä, joita asettelimme limittäin kahteen kerrokseen lopputuloksena ollen 100mm routasuojaus. Asettelu tehtiin niin, että eri kerrosten saumat eivät olleet koskaan kohdakkain. Finnfoamit aseteltiin ajoradoille ja EPS (styroksit) muualle. Levyjen tarkoituksena on routasuojata maa. Tällöin anturoiden alapuolinen maa ei routaannu, eikä myöskään aiheuta sokkelin halkeamia.

taytot5

Finnfoamia autokatokseen.

taytot3

EPS 120 ajoväylien ulkopuolelle

Ulkotäytöissä sokkelin vierustat täytettiin sepelillä. Sepeli ei sido itseensä vettä, vaan kuljettaa veden salaojia kohti. Maa täytettiin n. 20cm korkeuteen aiotusta maanpinnasta, jotta tuleville mullille jää tilaa. Maa täytettin sokkeleista ulospäin viistäväksi, jotta sadevedet viettävät poispäin sokkeleista.

täytöt1.jpg

Ulkotäyttöjen yhteydessä teimme myös sisätäytöt. Pohjalle laitettiin täytesoraa ja pintaan 300mm kapillaarikatko. Tärytykset tehtiin aina tietyin väliajoin. Täyttöjen sekaan laitettiin radonputki. Sen ylösnousun sijoittelussa tuli hetkeksi ongelmia, kun selvisi ettemme ole saaneet vielä lvi-kuvia, joissa sijainti on määritetty. Hankaluuksia oli myös vesi- ja sähköputkien sijoittelussa, koska niidenkään tarkoista sijainneista ei ollut tietoa. Onneksi olin ottanut töistä vapaata ja pystyin soittelemaan suunnittelijoita läpi asioiden ratkaisemiseksi. Silti jouduimme loppujen lopuksi siirtämään sähkö- ja vesijohtoa kahdesti, mikä aiheutti ylimääräistä työtä. Toivottavasti sisävalun teon yhteydessä ei tule enää vastaavia yllätyksiä vastaan.

taytot6

Täytesoraa pohjalle.  Sininen radonputki kiertää kummassakin kerroksessa.

taytot2

Kapillaarikatkon tasausta laudan avulla.

Nyt on kaikki valmista talopaketin tuloa varten!

Hakusanat: maatyöt, patolevy, routasuojaus, EPS, Finnfoam, sisätäyttö, ulkotäyttö

Rakennusluvan jälkeen tehtävät asiat

Rakennusluvan saamisen jälkeen alkoivat hetkiset asiat, sillä moni asia on odottanut rakennuslupaa, jotta se voidaan tehdä.Alla on listaa asioista, jotka pitää tehdä heti rakennusluvan saamisen jälkeen ja osa pitää valmistella jo ennen sitä. Toivottavasti listasta on jollekulle apua:

1 .Aloittamisilmoitus. Rakentamista ei voi aloittaa ennen kuin rakennusvalvontaan on toimitettu kirjallisesti tai suullisesti ilmoitus rakentamisen aloittamisesta.

2.Vastaavan työnjohtajan eli mestarin ilmoituslomake rakennusvalvontaan. Vastaava mestari meillä on ollut projektissa mukana jo puolen vuoden ajan, mutta vasta rakennusluvan saamisen jälkeen hänet ilmoitetaan rakennusvalvontaan.

3. KVV/IV-vastaavan ilmoittaminen rakennusvalvontaan. Nämä työnjohtotehtävät eivät kuulu Terawattin toimitukseen, vaan meidän vastuulla on hankkia ulkopuolinen vastaava. Ilmeisesti aiemmin nämä ovat kuuluneet talopakettien toimitukseen, koska paikkakunnaltamme ei oikein tuntunut löytyvän näitä palveluja. Monessa paikassa sanottiin, että ne kuuluvat heidän palveluihin ilmaiseksi, jos LVIS tulee kokonaan heiltä. Kyseessä on vastuunjakokysymys, kuka haluaa ottaa vastuun toisen tekemästä työstä? Lopulta löysimme itsenäisen yrittäjän, joka tarjoaa sekä KVV- että IV-vastaavan palveluja.

4. VV eli vesi- ja viemäriasemapiirroksen sekä sähköasemapiirroksen mukaisten putkien, pumppaamoiden, sähkökaapelien jne. tilaaminen. Tilauksessa pitää olla tarkkana, sillä kaikissa tilauksissa oli alkuun lukuisia virheitä toimittajilta. Vastaavalta mestariltamme emme saaneet näissä apua, vaan jouduimme itse opiskelemaan mitä rauhoituskaivot, painevesiputket yms. tarkoittavat. Onneksi oma isä on sähköasentaja, joten sähköasioissa pystyin kysymään suoraan neuvoja häneltä.

VV- ja sähköasemapiirrokset ovat sellaisia, joita joutuu kyselemään aikaisessa vaiheessa ennen rakennusluvan myöntämistä, jotta maatyöt voidaan aloittaa luvan saamisen jälkeen. Sähköasemapiirroksen kanssa saimme myös sähköpistekuvan, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Lisäksi maatöitä varten tarvitaan myös perustussuunnittelma, jonka saimme Perustavalta.

5. Sähköilmoituksen jälkeen käyttöönottoilmoituksen tekeminen. Meillä ei tule erillistä työmaakeskusta, vaan sijoitamme sähkökeskuksen suoraan oikealle tulevalle paikalle ja teemme siitä tonttikeskuksen. Tilauksen ja ilmoituksen hoitaa asentaja, joka hoitaa tonttikeskuksen asentamisen.

6. Rakennuksen paikan ja korkeusaseman maastoonmerkintä tehdään heti rakennusalan raivaamisen ja pintamaiden kuorimisen jälkeen. Eli meidän tapauksessa ensimmäisenä, koska pintamaat on jo kuorittu maisematyöluvan nojalla. Toimitusaika voi olla välillä päiviäkin, mutta me saimme merkinnät toteutumaan ensimmäiselle maatyöpäivälle.

7. Maatyötekijän kanssa kirjallinen sopimus maatöistä. Työn etenemisen suunnittelu.

8. Vastaava mestari varaa aloituskokouksen. Aloituskokouksessa tulee olla läsnä ainakin rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennuksen pääsuunnittelijan sekä vastaava työnjohtaja.

9. Pihasaunan tarvikkeiden selvittäminen. Etukäteen olemme jo kilpailuttaneet eri tahoja, mutta nyt edessä on valinnan tekeminen ja tuotteiden tilaaminen.

 

Hakusanat: rakennuslupa,  aloituskokous, liittymät

Lupa myönnetty

Blogissa on ollut hetkisen hiljempaa, koska olemme jännittäneet rakennusluvan etenemistä ja yrittäneet edistää etenemistä kaikin mahdollisin keinoin. Saimme viime viikon torstaina tiedon, että lupamme on sähköisesti puollettu, mutta lupakuvat kaikkine mahdollisine liitteineen piti viedä perjantaiaamuun mennessä vielä ns. paperiseen käsittelyyn. Kaupunkimme haluaa tasapuolisuuden nimissä laittaa sähköisesti lupaa hakeneet käymään paperisen haun viralliset vaiheet läpi. =) Siinä tulikin hieman kiire, kun lyhyessä ajassa piti tulostaa ja allekirjoittaa liitteet sekä tilauttaa painotalosta lupakuvat 2 täytenä sarjana sekä 1 sarjana mittauslaitosta varten seläkkeillä varustettuna ja taitettuna. Jos emme olisi toimittaneet paperikuvia perjantaiaamuun mennessä, olisi luvan saanti siirtynyt taas yhdellä viikolla.

Vinkki! Jollei talopakettivalmistaja toimita teille virallisia paperisia lupakuvia tai ne eivät kiireisen aikataulun vuoksi ehdi tulla, kuvat voi tilata painotalosta. Meillä asia onnistui kätevästi sähköpostia lähettämällä ja tarvittaessa painotalo olisi voinut lähetin avulla jopa viedä lupakuvat rakennusvalvontaan.

Vinkki! Lupakuvat pitää varustaa seläkkeillä, joita saa kirjakaupoista. Lupakuvat pitää taittaa oikeanlaisesti. Sarjat sidotaan yhteen narulla, jota ainakin meidän kunnassa sai rakennusvalvonnasta. Alla kuva omasta sidontataidonnäytteestä.

Lupakuvat nidottuna

Kun rakennuslupa myönnetään, se ei ole heti lainvoimainen. Päätöksestä on 14 päivän mittainen valitusaika. Syynä tähän on se, että tämä on viimeinen hetki, jolloin esimerkiksi naapurit voivat rakennushankkeesta valittaa. Valitusaikana rakentamista ei saa aloittaa. Sallittua ovat ainoastaan vähäiset toimenpiteet, kuten risujen kerääminen ja paikkamerkintöjen laittaminen. Rakennustöitä on kuitenkin mahdollista aloittaa valitusaikana, jos hakee aloittamisoikeutta rakennusvalvonnasta. Suositeltavaa on hakea aloittamisoikeutta jo rakennusluvan yhteydessä, koska ainakin omassa kunnassamme käsittelymaksu on silloin pienempi. Me haimme aloittamisoikeutta, jotta emme joutuisi siirtämään elementtien ja perustusten tuloa enää enempää. Tällä hetkellä talotoimitus on viikolla 41 ja perustusten teko viikolla 38 eli kolme viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa jäljessä.

Rakennusvalvonta päättää rakennusluvan yhteydessä minkäarvoinen takaus tai panttaus aloittamisoikeudelle vaaditaan. Mikäli valitusaikana rakennuslupa kumoutuu, rakentaja on velvollinen palauttamaan rakennuspaikan ja sen ympäristön sellaiseen kuntoon kuin se oli ennen rakentamisen aloittamista. Aloittamisoikeus on syytä perustella hyvin. Meillä perusteluina oli rakentaamisen aloittaminen ennen talven (=kosteiden aikojen ja pakkasten) tuloa. Lisäksi haimme aloittamisoikeutta pihasaunalle, jotta tila voi toimia rakentamisen aikana työntekijöiden taukotilana sekä rakennustarvikkeiden suojana.

Hakusanat: rakennuslupa, aloittamisoikeus, rakennusluvan lainvoimaisuus

Ei puollettu

Saimme viime tiistaina harmiksemme Lupapisteestä lausunnon, että rakennuslupaamme ei ole puollettu ja että suunnittelu on vielä kesken. Kävin tapaamassa rakennusvalvonnassa rakennuslupaa käsitellyttä virkamiestä ja sain kuulla, että piirtäjän pätemättömyyden vuoksi rakennuslupaa ei oltu hyväksytty. Tätähän olin jo aavistellut etukäteen, mutta oli silti suuri pettymys, että lupa ei mennytkään läpi.

Joten ei auttanut muuta kuin taas välittää pitkä lista korjauspyyntöjä eteenpäin ja aloittaa stressailu pääkuvien kanssa. 12 h ennen korjausten jättämisen deadlinea, mikä oli siis illalla vähän ennen nukkumaanmenoa, piirtäjä tunnusti ettei hän ole lukenut kaupunkimme pientalo-ohjetta, joka sisältää yksityiskohtaiset ohjeet pääkuvissa vaadittavista asioista. Jouduin samalla myös kertomaan piirtäjälle mitä kaavamerkinnöissä etä -1=4 tarkoittaa. Siinä vaiheessa meinasi jo itku tulla. Piirtäjä sai lopulta taiteiltu asemakuvan kuntoon ja allekirjoitettua pääkuvat Lupapisteessä kello 22.40 jälkeen.

Nyt sitten uudestaan jännittämään miten käy huomenna, kun lupaa käsitellään toisen kerran. Jos lupa ei mene huomennakaan käsittelyssä läpi, joudumme siirtämään talopaketin toimitusta. Nytkin aikataulumme on jo hyvin tiivis. Pääkuvien myöhästymisen vuoksi maatöille on annettu aikaa ruhtinaalliset 1,5 viikkoa ennen perustuksien tuloa. Mutta perustusten suunnitelmiakaan ei ole tullut, joten hankala on maatöitä aloittaa pelkkien pääkuvien avulla.

Hakusanat: rakennuslupa, pääkuvat