Kaappeja, kaappeja, kaappeja

Pintojen valmistumisen jälkeen meillä oli viimein mahdollisuus kasata kiinteät kalusteet paikalleen. Kalusteiden kasaaminen oli tärkeä vaihe niin valmistumisen kannalta kuin myös tilan vapauttamisen kannalta. Vaikka kalusteet tulivat litteissä paketeissa, niin monen eri huoneen kaapistojen rungot, ovet ja sisusteet veivät loppujen lopuksi valtavasti tilaa autotallissa. Lisäksi rakentamisen loppuvaiheessa uusista kalusteista sai hyvää varastointitilaa työkaluille, kiinnitystarvikkeille ynnä muille sellaisille.

DSC_2219-01

Kaikki kiintokalusteemme tulivat Ikeasta. Väreiksi valitsin klassista mattavalkoista ja joihinkin paikkoihin myös korkeakiiltovalkoista. Vaatekaappien liukuovissa suosin peilipintaa ja maitolasia. Tämän vuoden asuntomessujen jälkeen jäi vähän mietityttämään olisiko pitänyt valita esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen mustat kaapit, sillä mustat kalusteet tuntuivat olevan tänä vuonna viimeisintä huutoa. Toivottavasti valkoinen jää kuitenkin pidemmällä aikavälillä modernimmaksi ratkaisuksi, vaikka se tuntuukin nyt tylsältä vaihtoehdolta asuntomessujen jälkeen. Moderni vaihtoehto olisi myös tehdä keittiö ja kodinhoitohuone ilman yläkaappeja tai mahdollisimman pienillä yläkaapeilla. Itse en halunnut lähteä tässä tapauksessa tinkimään käytännöllisyydestä ja valitsin sen vuoksi mahdollisimman korkeat yläkaapit. Taisin onnistua hyvin säilytystilan maksimoinnissa, sillä muuton jälkeen puolet yläkaapeista on tyhjiä. 😀 Mutta onhan se hyvä tulevaisuuden kannalta, että tyhjää säilytystilaa riittää tulevaisuuden tavaroita varten.

Meillä oli Ikean kalusteiden kasaamisesta aiempaa kokemusta, joten kasaaminen sujui nopeasti ja rutiinilla. Vähän kasaamista hidastivat suunnittelukukkaset, kun toimituksen seassa oli vääränkokoinen laatikko tai joitakin peitelevyä oli tarpeettoman paljon. Onneksi Ikeaan on meiltä kohtuu lyhyt matka, ja kaikki tarpeettomat ja väärät osat sain palautettua Ikeaan. Ikean kalusteet ovat mielestäni yhtä laadukkaat kuin vastaavat kilpailijoilla. Ainoastaan vaatekaapin lasiset vetolaatikot tuottivat hienoisen pettymyksen, mutta onneksi niitä tuli hankittua vain kaksi kappaletta. Muuten olen ollut todella tyytyväinen valintaani. Ikeassa plussaa tekee myös se, että omien käyttökokemustarpeiden mukaan myöhemmin on helppo päivittää ja muokata kaappien sisusteita itseään parhaiten palvelevaksi. Etukäteen on nimittäin vaikeaa hahmottaa miten tulee esimerkiksi uudessa keittiössä toimimaan tai miten vaatteet lopullisesti sijoittaa vaatekaappiin. Kuukauden asumisen jälkeen tuli jo huomattua, että keittiössä aamiaispisteeksi suunniteltu sivutaso toimiikin paremmin toimistopöytänä ja aamiaistason virkaa toimittaa ruuanlaittopöytä.

DSC_2361-01

DSC_2421-01

Nyt meillä on kaikki muuttotavarat paikallaan ja kiintokalusteet käytännössä valmiina. Ainoastaan välitilat sekä lednauhat puuttuvat keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta.

DSC_0329-01

DSC_0331-01
DSC_0328-01
Hakusanat: Ikea, keittiö, keittiön kaapit, vaatekaapit, kaappien kasaaminen

Lattiat ja muuttokatselmus

Muuttokatselmus oli meillä juhannusviikolla ja se meni onneksi kirkkaasti läpi. Talo oli katselmuksen aikaan käytännössä sisältä valmis. Ainoastaan muutama lista on enää kiinnittämättä. Nyt teemme viimeistelyjä ja viemme samalla pikkuhiljaa muuttokuormaa uuteen kotiin.

Loppukirin vuoksi kerronkin takautuvasti meidän lattioiden asentamisesta. Valitsimme kaikkiin kuiviin tiloihin Sarokkaalta Krono Xonic-vinyylin. Lattioiden saavuttua tontille ensi töiksi lattiat piti latoa ilmavasti asennustilaan 48 tunniksi. Samalla kannattaa käydä läpi, että lattiat ovat tulleet ehjinä perille. Meillä oli muutama alin paketti vaurioitunut kuljetuksessa niin, että päätypontit olivat menneet käyttökelvottomiksi. Onneksi Sarokas lähetti uudet lattiat tilalle parissa päivässä, eikä kuljetusvauriosta aiheutunut meille haittaa.  Vinyyleitä kannattaa muutenkin käsitellä hellävaroen, sillä pienikin särö ponteissa estää lattian tiiviin asentamisen.

DSC_2402-01

Vinyylilankkua oli helppo asentaa, varsinkin kun valmistajan sivuilta oli katsottavissa asennusvideo. Hukkaa syntyi melko maltillisesti, mikä oli hyvä, sillä olin tilannut vinyyliä melko tarkan määrän. Vinyylin asentaminen kävi melko nopeasti, mutta teimme sitä huone kerrallaan. Asentaminen aloitettiin keittiöstä, jotta pääsimme asentamaan keittiön kaappeja. Siitä etenimme makuuhuoneisiin ja jätimme viimeiksi eniten rakennustyömaalla kulutukselle alttiit alueet kuten eteisen ja olohuoneen. Vinyyli kestää kyllä käyttöluokkansa vuoksi hyvin kulutusta, mutta mikään lattiamateriaali ei kestä, jos sille tiputetaan teräviä esineitä. Ja työmiehiltä helposti saattaa tippua työvälineitä työn teon lomassa. Sen vuoksi valmiit lattiat kannattaa suojata muuttokatselmukseen asti pahveilla. Nyt onkin mahtavaa, kun pääsen viimein näkemään lattian kaikkialla ilman suojapahveja.

Lattia näytti todella hyvälle asentamisen jälkeen. Minua hieman jännitti miltä lattia näyttää todellisuudessa, koska olin tehnyt tilauksen netin ja yhden mallipalan avulla. Lattia on sävyltään harmaa, mutta siinä on ruskean sävyä juuri sopivasti. Sillä käveleminen on pehmeää ja äänetöntä, kuten mainosmateriaaleissa luvattiin. Syksymmällä tulee nähtyä miten lattialämmitys tuntuu vinyylin läpi.

DSC_0131-01

Tämä kuva on valitettavasti hieman ylivalottunut, mutta kuvasta erottuu hyvin lattian monipuolinen kuviointi.

DSC_0134-01

Tässä kuvassa näkyy paremmin lattian oikea sävy. Tosin todellisuudessa lattiassa on hieman enemmän harmaan sävyä kuin ruskeaa.

Hakusanat: vinyyli, Krono Xonic, lattian asentaminen

Takka

Sillä aikaa, kun kosteissa tiloissa tehtiin vesieristystä ja laatoitusta, olohuoneessamme tapahtui iso muutos. Meille tuli nimittäin takka ja hormi olohuoneeseen. Kerroin aiemmin blogissani takkavalinnoista ja valinta kohdistui lopulta Contura i41A-malliin.

Takkavalintaan vaikutti eniten takan moderni ulkonäkö. Halusimme pelkistetyn valkoisen takan, jossa on kulmahissiluukku. Hissiluukku tarkoittaa, että takan luukku nousee tavallaan hissimäisesti takan sisään, eikä se aukea perinteisesti ulospäin. Kulmaan sijoittuva luukku mahdollistaa takkatulen ihastelun olohuoneesta, työhuoneesta ja ruokailutilasta.

Conturan i41A-takkaa saa perusmallina, mutta siihen on mahdollista valita rinnalle takan oma musta hylly sekä tarvittaessa penkki. Itse halusin takan olevan mahdollisimman vaalea, joten sen vuoksi mahdollisesti käytännöllinen musta hylly ja penkki jäivät valinnan ulkopuolelle. Takan hormiksi valikoitui Jalotakan hormi, koska myyjän mukaan Jalotakan hormi ja Conturan takka sopivat yhteen. Tämä taitaa olla tärkeä asia, koska rakennusvalvonta on painottanut meille aiemmin, että puukiukaan ja sen piipun tulee olla todistetusti yhteensopivat. Tämä taitaa päteä myös takkoihin? Otimme hormin väriksi rosterin, jolloin se sointuu hyvin keittiön rosterisiin vetimiin.

Takka näyttää todella hyvälle asennuksen jälkeen. Takka koottiin elementeistä, joten heti alkuun ei pystynyt hahmottamaan miltä valmis takka näyttää. Takka osoittautui kooltaan hieman pienemmäksi kuin olin muistanut sen olevan, mutta sen ansiosta olohuone näyttää entistä avarammalta.

DSC_2452-01

Takka on nyt käyttövalmis, mutta emme ole kesähelteillä lähteneet sitä vielä testaamaan. Hormissa on vielä suojamuovit tallessa, ja minun pitää malttaa pitää ne paikoillaan vielä muuttoon asti. Lisäksi Conturan oma eduslaatta pitää laskea paikalleen lattialle vasta huonekalujen kannon jälkeen. Eduslaatta on kirkasta karkaistua lasia, jonka ansiosta lattian yhteneväinen ilme jatkuu koko olohuoneessa. Lattian yhteneväinen ilme oli minulle tärkeä asia, ja siksi meillä on sama lattiamateriaali koko talossa lukuunottamatta kosteita tiloja.

DSC_2469-01

Hormi vielä puuttuu.

Hakusanat: Contura, Jalotakka, i41A, takka

 

 

Laatoitus

Laatoittajan etsiminen tuntui olevan yhtä vaikea homma kuin maatyöntekijän. Olisi tärkeää löytää hyvä, mutta referenssien puuttuessa valinta oli melkoista arpapeliä. Laatoitus on kuitenkin näkyvä ja melko pysyvä sisustusratkaisu kotona, joten sen haluisi onnistuvan hyvin. Lisäksi halusin, että vesieristyksen tekijällä on VTT:n vesieristyssertifikaatti ja vieläpä voimassa oleva. Vinkkinä muille, että VTT:n sivuilla voi tarkistaa voimassa olevat sertifikaatit.

Onneksi valitsemamme laatoittajamme teki kyllä hyvää jälkeä, mutta koko projekti hionnasta ja tasoituksista silikonien laittoon asti kesti neljä viikkoa. Ilmeisesti nopeus erottaa jonkin verran hyviä laatoittajia huonoista, sillä kokenut laatoittajatuttu kertoi, että työn olisi pitänyt valmistua kokeneelta laatoittajalta huomattavasti nopeammassa ajassa. Mutta lopputulos se ratkaisee, eikä työntekoon kulunut aika. Toki laatoitusta hieman hidasti laattojen kanssa esiintynyt ongelma. Meille oli myyty samankokoiset 30×60 peruslaatat ja tehostelaatat. Laattamies huomasi kuitenkin heti työn alussa, että tehostelaatan koko onkin 29,5×60, jolloin laattoja ei pysty asentamaan vierekkäin. Olimme nimenomaan varmistelleet tätä asiaa rautakaupassa useampaan kertaan; että ovathan laatat korkealaatuisia ja keskenään samankokoisia. Rautakaupan kanssa meni viikko ennen kuin he saivat selvitettyä meille korvaavan oikeankokoisen laatan. Samanaikaisesti laatoitus onneksi eteni muissa tiloissa.

Laatoituksen kestettyä neljä viikkoa meillä on kiireiset ajat luvassa, sillä Terawatt tulee kohta viimeistelemään LVI- ja sähköasennukset ja muuttotarkastuskin on jo hankittu juhannukseksi. Asunto on irtisanottu, joten katsotaan muutammeko kesäkuun loppupuolella omaan kotiin vai asummeko teltassa. =)

DSC_2445-01.jpeg

Vesieristyksen ensimmäinen kerros. Kerros on levitetty tasaisesti, mutta kameran salama häikii kuvassa näkyvät vaaleammat kohdat.

DSC_2597-01

DSC_2532-01

Laatoituksen valmistuessa muissa tiloissa on tapahtunut huomattavasti edistystä, jotta muuttoaikataulu olisi mahdollinen. Niistä edistymisistä postailen myöhemmin.

Hakusanat: laatoitus, vesieristys

Pintamateriaalivalintoja

Raksailu on suunnittelun ja toteuttamisen tasapainottelua. Aikaa ei tunnu koskaan olevan riittävästi, joten on mukavaa, kun välillä suunnittelupuoli etenee jouhevasti. Laattojen valitseminen osoittautui helpoksi. Osasyynä tähän saattoi olla se, että meillä oli muodostunut jo vuosia ennen rakentamisen aloittamista yhteinen näkemys siitä minkälaiset laatat laitamme. Halusimme modernit, mutta kuitenkin neutraalit laatat. Sellaisen laatoituksen, joka kestää aikaa ja on yleisesti valtavirran mieleen. Lattioihin tulee 10×10 tummanharmaat laatat, seiniin valkoiset kiiltävät 30×60 seinälaatat sekä pariin kohtaan seinille tehostelaatat. Tehostelaattoina toimivat suihkujen takana mosaiikkilaatat ja WC:n yhdellä seinällä monesta asuntomessutalosta tuttu aaltokuvio.  Laattakokojen valintaan vaikutti lattiassa vesieristyksen tekemisen helppous sekä seinissä yhteensopivat laattakoot peruslaatan ja tehostelaattojen välillä.

DSC_2297-01

Laattavalintojen tekemisen ollessa helppoa samaa ei voinut sanoa lattiamateriaalin valinnasta. Alusta lähtien halusin lattiamateriaaliksi joko vinyylilankun tai vinyylikorkin. Kallistuin vinyylin suuntaan, koska halusin kosteutta ja kulutusta kestävän lattiamateriaalin, joka on kuitenkin lämmin jaloille. Näitä kaikkia ominaisuuksia ei löydy laminaateista tai parketeista. Vinyylikorkin jouduin jossakin välissä jättämään pois suunnitelmista, koska sen yhteensopivuus lattialämmityksen ja maaviileän kanssa arvellutti.

Vinyylilankku on nykyään moderni vaihtoehto lattiaan ja monella valmistajalla on oma vinyylimallistonsa. Raksalla taisi pyörähtää kaikkien suurempien valmistajien mallikappaleet, mutta silti meitä molempia miellyttävää vinyyliä ei löytynyt. Kun paikalliset rautakaupat oli tutkittu läpi, laajensin etsintää verkkokauppojen puolelle.  Sarokkaalta löysin onneksi lattian, joka täytti kaikki toiveeni. Oli mukava huomata, että Sarokkaalla on verkkokauppa, sillä olen saanut heiltä aiemmin hyvää palvelua. Heillä on valikoimissaan kauniita sisustusratkaisuja, joita on saatavilla vain harvassa paikassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on löytämäni Kronon Xonic-vinyylilankku. Haaveilen myös hankkivani Sarokkaalta saunaan vaaleaa STS-profiililla olevaa haapapaneelia.

Saksalaisen Kronon Xonic -mallisto on myrkytön (ei ftalaatteja sisäilmaan!) ja hyvin kulutusta kestävä (käyttöluokka 34). Tavallisesti kilpailijoiden kulutuksen käyttöluokka on 31-33. Kaiken lisäksi ko. vinyylilankussa on integroitu askeläänieriste, mikä helpottaa asentamista, ja sillä on kotikäytössä 30 vuoden takuu. Tärkeimpänä ominaisuutena lattialla on kuitenkin vedenkestävyys, mikä mahdollistaa valmistajan mukaan asennuksen jopa kylpyhuoneisiin. Toki tällä taidetaan tarkoittaa ammeella eikä suihkulla varustettua kylpyhuonetta? Hyvän vedenkestävyyden ansiosta keittiötä tai eteistä ei meillä tarvitse laatoittaa, vaan koko asuntoon on mahdollista tehdä yhtenäinen lattia.

Viime metreillä pohdiskelin kahden värisävyn välillä ja vertailin sävyjä keittiön työtasojen sävyyn. Sain Sarokkaalta kuvat tosielämän toteutuksesta, minkä jälkeen valinta oli helppo: meille tulee Krono Xonicin Columbus-sävy.

DSC_2365-01

Hakusanat: lattia, vinyylilankku, laatta, vinyyli, pintamateriaali

Hyvää vappua!

Tänä vuonna vappu sijoittui mukavasti viikonlopun yhteyteen. Pitkä viikonloppu tarkoitti meille tuotteliasta raksaviikonloppua.

Näkyvin muutos oli yhteen makuuhuoneesen kasaamamme vaatekaappi. Huone sijoittuu etelän suuntaan ja aurinko paistaa huoneeseen voimakkaasti. Kukaan lattiavalmistajista ei suositellut tässä huoneessa asentamaan lattiamateriaalia kaapistojen alle. Miettimämme lattiavaihtoehdot ovat kelluvia, joten raskas kaapisto ei antaisi elämisvaraa. Kasaamamme kaapisto oli Ikean PAX-mallistoa. Kaikki taloon tulevat vaatekaapit ovat Ikeasta, sillä Ikean vaatekaappien sisusteratkaisut olivat mielestäni käytännöllisimmät ja helposti myöhemmin muokattavissa. Muissa huoneissa vaatekaappien ovet ovat liukuovelliset, mutta tähän huoneeseen halusin saranalliset ovet. Ovet ovat korkeavalkokiiltoiset Fardalit ja vetimet ovat todennäköisesti Lansa-mallistoa.

Sisätiloissa teimme myös maalaustyöt viimein loppuun. Maalaaminen ei ole ollut lempityövaiheitani, joten iloitsen kun se on viimein ohi. Nyt portaat ja portaiden viereinen kaide on maalattu ja voimme laittaa takan tilaukseen. Takka sijoittuu portaiden viereen, joten sen vuoksi maalaus piti saada valmiiksi ennen takan saapumista. Teimme muuten viimein valinnan takan suhteen (olen aiemmin kirjoittanut takan valitsemisesta). Valitsemamme takka on Conturan i41A-elementtitakka.

Viikonloppuna pääsin lisäksi viimeistelemään kattolistoja. Täytin akryylimassalla listojen liittymiskohdat siistimmiksi sekä maalasin oikeansävyisellä kalustemaalilla naulankannat ja akryylit piiloon. Nyt meillä alkaa siis olla melko valmista ylhäältäpäin katsottuna. Seuraavaksi pitäisikin edetä lattiamateriaalin asentamiseen ja kosteiden tilojen laatoituksiin.

DSC_2352-01

Viikonloppuna ryhdyimme myös pihan siivoushommiin ja teimme ensimmäiset polttopuukasat. Rakentamisen yhteydessä tulee todella paljon hukkaa, varsinkin puutavaraa, joten polttopuita on meille pitkäksi aikaa. Valitettavasti myös muuta roskaa on kertynyt ja kaatopaikalla on jouduttu ajamaan useita kertoja. Onneksi kierrättämällä jätemaksuja saa pienennettyä. Lajittelu toki vaatii oman aikansa ja uskoisin, että kaikilla ei aikataulu anna myöden sen suhteen. Varsinkin, kun työmiehet heittävät kaikki roskat samaan kasaan, niin lajittelu vie paljon aikaa.

DSC_2355-01

Tällä viikolla meille tuli LED-valoja kattoon. Meillä tulee lähes jokaiseen huoneeseen himmennettävät LED-valot peruskattovalojen lisäksi. Lisäksi meille on tulossa led-valonauhaa keittiöön, kosteisiin tiloihin ja portaisiin. LED-valot ovat 9W:n paneelivaloja, joiden värisävy on 4000-4500K. Valojen värisävy sijoittuu sopivasti lämpimän ja kylmän sävyn väliin, jolla toivomme saavamme melko luonnollisen valaistuksen. Toki 4500K taittaa hieman sinertävään, mutta mieluummin sinertävä sävy kuin keltainen.

DSC_2351-01

Hakusanat: vaatekaappi, IKEA, LED-valot, LED-paneelivalo, siivous

Kattolistat

Kerroin aiemmin, että valitsemaamme mdf-paneeliin löytyy samansävyistä Malerin mdf-kattolistaa. Kattolistaa oli saatavilla kahta eri kokoa, mutta jostain syystä ne olivat malliltaan hyvin erilaiset. Pienempi kattolista oli moderni ja selkeälinjainen, isompi lista oli puolestaan romanttishenkinen kuvioineen. Halusimme kaikkiin tiloihin saman modernin ilmeen, mutta valitettavasti pienempi lista ei yleisissä tiloissa riittänyt peittämään kaikkialla seinän ja katon välistä rakoa. Siksi etsimme toiselta valmistajalta ilmeeltään samanlaisen kattolistan, joka riitti peittämään raot. Tämä kattolista oli Cellon mallistoa. Myöhemmin saimme tietää, että myös Better home -valmistajalla olisi ollut isoja moderneja styroksilistoja mallistossaan, mutta niitä ei rautakaupassa osattu valitettavasti meille esitellä.

DSC_2086-01

Cellon kattolista

Malerin listoja oli helppo asentaa ja ne olivat tasalaatuisia. Syynä lienee se, että ne olivat mdf:ää. Cellon lista oli puolestaan puuta, ja niissä oli valitettavasti paljon laatuvirheitä. Maalausjälki oli joissakin kohtaa epätasainen ja osassa listoissa oli kolhuja jo ostohetkellä. Onneksi epäkelvot listat sai vaihdettua uusiin, mutta vaihtaminen hidasti harmillisesti työn etenemistä. Hukkaa tuli myös normaalia enemmän, koska laitoimme kattoon vain listojen hyvät osat. En tiedä oliko listoissa esiintyneet ongelmat Cellosta johtuvia vai onko tälläinen tyypillistä puulistoille. Joka tapauksessa jatkossa, jos joudun vielä kattolistoja valitsemaan, aion valita mdf:n tasalaatuisuuden vuoksi.

DSC_2078-01

Jiirin sahausta.

Kattolistojen laittamista varoitellaan vaikeaksi jiiriinsahaamisen vuoksi. Me teimme jokaiseen kulmaan mallipalat, jotka kopioimme oikeisiin listoihin. Joissakin kohtaa kulmia joutui etsimään hieman kauemmin, mutta kaiken kaikkiaan kattolistojen asentaminen oli kohtuu vaivatonta. Kiitos tästä kuuluu miehelleni, joka teki listojen sahaukset, kun taas itse toimin apumiehenä listojen kiinnitysvaiheessa. Listojen laittamista korkeisiin tiloihin helpotti myös huomattavasti vuokraamamme rakennustelineet.

DSC_2079-01

Malerin listan paikalleen laittoa.

DSC_2087-01

Cellon kattolistaa paikallaan katon rajassa.

Hakusanat: kattolista, mdf-lista

Listattomat ikkunat

Kun aloimme suunnittelemaan seinien tasoitusta, jouduimme tekemään päätöksen ikkunoiden listoittamisesta. Listoittaminen oli myöhemmin tehtävissä (=ei kiire tehdä), mutta toisaalta listattomuus on paljon modernimman näköistä. Kumpikin vaihtoehto oli googlettamisen perusteella suurin piirteiden saman verran aikaa vievää puuhaa. Kuten bloggauksen otsikosta voi päätellä päädyimme lopulta listattomaan vaihtoehtoon niin ikkunoihin kuin ulko-oviin. =)

Yritin etsiä netistä tietoa miten listattomat ikkunat on järkevin toteuttaa. Netistä löytyi jonkun verran blogitekstejä aiheesta, mutta suurin osa oli kivitaloihin. Kyselimme toteutustekniikkaa muutamalta ammattilaiselta ja saimme heiltä neuvoksi tehdä toteutuksen kipsilevyillä, Presto J:llä ja Marco-kulmanauhalla.

DSC_1873-01

Kulmanauhaa ja peltisakset

Työn tekemiseen tarvitsimme seuraavia tarvikkeita:

  • mitta
  • mattoveitsi
  • porakone
  • ek-kipsilevyruuveja
  • kulmanauhaa
  • peltisakset kulmanauhan katkaisemiseen
  • 2 tasoituslastaa
  • Presto J:tä
  • maalausvälineet
  • akryylimassaa
  • saumamestarin

Aluksi leikkasimme Knaufin EK-kipsilevystä sopivan levyiset soirot. Kiinnitimme porakoneella kipsilevyt ikkunoihin käyttäen kiinnitykseen ek-kipsilevyruuveja. Ovien kohdalle laitoimme tuplakipsilevyt vastaavan mestarin suosituksesta. Halusimme kipsilevyjen reunoista ja nurkista kestävät, joten laitoimme tasoituksen yhteydessä kipsileyjä vahvistamaan Marco kipsilevyn kulmanauhan. Kulmanauha on kartonkinauhaa, jossa kulkee kaksi teräsnauhaa vahvistusta varten. Tasoitukseen käytimme käyttövalmista Presto J:tä.

Kun tasoitus oli kuivunut, hiomme tasoituksen ja teimme korjaustasoituksen. Työ on kyllä melkoista nyhertämistä ja vie uskomattoman paljon aikaa. Eikä tekeminen loppunut tasoitukseen, vaan sen jälkeen vuorossa oli vielä 2 pohjamaalausta, joiden välissä paikkatasoitus.

Käytin maalauksessa apuna pientä telaa ja vaahtomuovisivellintä. Vaahtomuovisivellin on kuin meikkisieni, jolla saa töpöttelemällä tasaisen pinnan. Vaahtosienen pää on ohut, joten sillä pääsee pieniinkin rakoihin toisin kuin telalla.

DSC_1981-01

Vaahtomuovisivellin ei ole pitkäkestoinen. Minulla sivellin hajosi ensimmäisen pohjamaalikerroksen jälkeen. Seuraaville maalauskerroille osasin ostaa leveämmän vaahtomuovisiveltimen.

Ikkunamme tulivat seinäelementtien sisään asennettuna talopaketin toimituksen yhteydessä. Ikkunoita peitti suojamuovi, jonka poistamisessa pitää olla tarkkana, jotta ei vahingoita ikkunankarmeja tai suojamuovin takana olevaa liitosnauhaa. Karmin ja kipsilevyn välinen tila on hyvin pieni, joten käytin apuna pieniä sakseja ja pinsettejä. Taas kerran oli siis luvassa tuntien nyhertämistä. Olisi ollut huomattavasti helpompaa poistaa suojamuovi ennen kipsilevyjen laittoa ja tehdä maalarinteipistä ja erillisestä suojamuovista suojat ikkunakarmeihin ja -laseihin. Jälkiviisaus on aina parhautta. Kun lopulta olin saanut poistettua suojamuovit, laitoin kipsilevyjen ja ikkunankarmien väliin akryylin. Apuna käytin saumamestarin settiä, jonka jouduin saksilla leikkaamaan pienemmäksi, jotta se mahtuu pieniin väleihin. Saumamestari on kyllä rahansa väärti, sillä sen avulla amatöörikin saa tehtyä siistiä jälkeä. Ainoastaan saranoiden kohdat ovat haasteellisia, sillä niiden kohdalla ei edes leikattu saumamestari tai sormi mahdu kulkemaan. Muissakin blogeissa on valitettu samaa. Itse ratkaisin asian käyttämällä tasoituslastaa saranoiden kohdalla akryylin siistimisessä.

DSC_2306-01

Saumamestarisetti. Leikatusta palasta oikealla pystyy paremmin havainnollistamaan kuinka pienessä tilassa saumamestarin pitää mahtua kulkemaan, kun kyseessä ovat ikkunat.

Saumauksien jälkeen nyhertelin taas muutaman tunnin maalarinteipin kanssa, sillä halusin maalauksen osuvan akryyliin, mutta en tietenkään ikkunankarmeihin. Helpompi vaihtoehto olisi ollut jättää maalaaminen pois akryylien päältä. Teippailujen melkeen tuntui, että itse pintamaalaamisessa ei sitten mennytkään kuin vain hetki. Vielä toinen pintakerros päälle ja avot – viimeinkin ikkunat ovat valmiit. Ikkunat ovat todella upean näköiset, mutta en osaa ovatko ne kaikkien niihin käytettyjen tuntien arvoiset. Toisaalta onneksi aika kultaa muistot ja asuntoon muuttaessa voin vain nauttia upeista ikkunoista.

DSC_2314-01-01DSC_2312-01-01

Hakusanat: ikkunat, listattomat ikkunat, smyygilaudat

Kattopaneelit

Viimeksi, kun postailin, niin seinäpinnat olivat valmiina. Nyt raksailu eteni kattoihin, joihin asensimme mdf-paneelit.

Mdf-paneelit tuli valittua samoihin aikoihin kuin maalit.  Paneeliksi valikoitui Malerin mdf-paneeli, joka on sävyltään hieman puhtaamman valkoinen kuin listavalkoinen. Sen ansiosta katto näyttää raikkaalle, eikä kellertävälle. Kattoon löytyy myös samaa sävyä olevaa kattolistaa, jotta kaikki sopii näppärästi yhteen. Ikkunat sointuvat hyvin katon kanssa, ja toivon, että listavalkoiset väliovet tulevat myös istumaan katon kanssa hyvin yhteen. Paneelien tarkkaa värisävyä en tiedä, koska valmistaja ei määritä mdf-paneeleille tiettyä värisävyä.

Vinkki: Tarkista ennen paneelin valintaa minkälaiset vaatimukset sillä on asennuksen suhteen. Esimerkiksi meidän paneeli vaati vähintään 300mm välein katossa olevan rimotuksen, jotta katto ei ala roikkua. Valmistajien omilla sivuilla on hyviä asennusohjeita, joissa on tuotu esille muita ostopäätöksessä ja asentamisessa huomioitavia asioita.

DSC_2033-01

Katon asennusta varten teimme ensimmäisiä isompia työkaluhankintoja. Liukujiirisirkkeli, kuviosaha, paineilmakompressori ja yhdistelmänaulain tuli ostettua kertarytinällä. Näissä ostoissa satsasimme ominaisuuksiin, mutta emme merkkiin. Todennäköisesti suurimmalla osalla ei tee enää talon valmistumisen jälkeen mitään, joten riittää, kun laitteet toimivat moitteettomasti rakentamisen ajan. Tosin liukujiirisirkkelin kanssa huomasimme nopeasti, että merkin omat sahanterät olivat huonolaatuisia ja ostimme tilalle laadukkaammat terät.

Paneelit on hyvä tuoda etukäteen asennustilaan avattuina, jotta ne ehtivät olla samassa lämpötilassa ja ilmankosteudessa. Panelointiprojekti alkoi asennuksen suunnittelulla. Päätyponttien saumojen sijoittelulla voi vaikuttaa visuaaliseen ilmeeseen, mutta myös hukan määrään. Paneloinnissa käytimme kaikissa huoneissa samaa asennuskuviota. Makuuhuoneissa laudat olivat juuri sopivasti puolet huoneiden leveydestä, joten 1. rivissä oli kaksi täyspitkää, 2. rivissä puolikas+täyspitkä+puolikas, 3. rivissä taas kaksi täyspitkää jne. Tätä ideaa sovellettiin muihin huoneisiin vain isompana kuviona. Itseasiassa paneelin valintaan osaltaan vaikutti paneelin juuri sopiva pituus.

DSC_2028-01

Ensimmäisiä paneeleja asentamassa

Kattojen paneloinnissa meni meillä pidennetty viikonloppu. Työ eteni melko hyvin suunnitellusta, mutta muutama hidaste tuli vastaan. Muutamasta kohdasta väliseinän viereltä puuttui koolauspuu. Sähkömiehiltä oli puolestaan unohtunut sähköasennuksien yhteydessä tehdä kattopistorasioille alustat. Saimme nämä asiat onneksi selvitettyä Lapplin ja Terawatin kanssa. Paneloinnissa tarkkuutta vaati näiden asioiden selvittelyjen lisäksi ilmastointiputkien ja kattopistorasioiden aukkojen teot. Niissä vaaditaan tarkkuuden lisäksi visuaalista silmää, jotta kaikki valot asettuvat samoille linjoille ympäri asuntoa. Myös tulevien led-valojen paikat piti muistaa merkitä paneeleihin myöhempää asennusta varten. Lisäksi paneloinnissa pitää huomioida esimerkiksi liesituulettimen varoetäisyydet. Eikä pidä unohtaa tietenkään kaiken A:ta ja O:ta eli paneelien asentamista suoraan tilaan nähden.

DSC_2030-01

Nyt kun seinät ja katto ovat valmiilla pinnalla, täällä näyttää hyvin valmiille. Seuraavan työvaiheena on laittaa kattolistat peittämään mdf-paneelin ja seinän välisen raon. Rakoja syntyy automaattisesti, koska paneelien ja seinän väliin pitää jättää liikkumisvara.

DSC_2057-01

Hakusanat: mdf-paneeli, sisäkaton asennus

Valmista seinäpintaa

Viimeisin iso muutos on valmiit seinäpinnat kuivissa asuintiloissa. Seinissä on viimeinen pintamaalikerros paikallaan lukuunottamatta portaiden vieressä olevaa kaidetta ja portaita.

Kirjoitin aiemmin, että maalisävyjen valinta oli pitkällinen prosessi. Sen valinnan kun olin tehnyt, niin luulin maaliostoksien sujuvan sutjakkaasti. Mutta eihän raksailu koskaan mene kuin Strömssössä. =) Pitäähän sitä maalisävyn lisäksi valita tarkemmin minkälaisella maalilla pohja- ja pintamaalaus tehdään. Valintaan vaikuttaa mm. tilan käyttötarkoitus, maalin riittoisuus, maalin himmeysaste jne. Rautakaupan myyjät auttavat valinnassa, mutta maalivalmistajilla on myös omat neuvontalinjat, joita kannattaa hyödyntää.

DSC_1903-01

Aiemmin olen tottunut käyttämään Tela 3:sta pohjamaalina. Ostin kokeeksi GVK:n Respo 3:n. Yritys on toiminut pitkään Suomessa, mutta tuotetta käyttävät ymmärtääkseni enemmän ammattilaiset kuin kuluttajat. Siksi tuote lienee kuluttajille vieraampi, enkä itsekään ollut tuotteesta aiemmin kuullut ennen kuin rautakaupan myyjä ehdotti tuotetta minulle. Maalia levittäessä alkuun tuote tuntui hieman lirummalta kuin Tela 3, ja peittokyky alkoi mietityttää. Loppujen lopuksi sillä sai kuitenkin tehtyä hyvän maalipohjan sopivalla maalimäärällä eli alkuepäilyt olivat turhia.

DSC_1987-01

Koska pohjamaali vakuutti, uskalsimme ostaa pintamaaliksi myös GVK:n maalit. Gevepro 7 sävytettiin Paperiin ja harmaaseen (NCS S 2000-N). Sillä maalattiin makuuhuoneet, olohuone, ruokailutila ja keittiö. Gevepro 25 sävytettiin Paperiin ja sillä maalattiin eteinen, vaatehuone, kodinhoitohuone ja puoliseinä. Miksi valita kahta eri maalia samansävyisenä? Gevepro 25 on pesun- ja kulutuksenkestävää, ja sen erityinen käyttöaihe on seinät märkätiloissa. Eteinen ja varsinkin portaat ovat todennäköisesti seinistä suurimmalla rasituksella. Sen vuoksi halusimme paremman maalin niihin tiloihin. Vastaavia ominaisuuksia ei kuitenkaan tarvita makuuhuoneisiin, minkä vuoksi niihin tiloihin kannatti hankkia eri maali. Työhuoneen maalauksessa käytin Tikkurilan Jokeria, jota oli jäänyt edellisestä projektista juuri yhden huoneen verran yli. Se onkin maalaamisessa harmillista, kun vajaita maalitonkkia tuntuu jäävän helposti. Gevepro:ta saa 18 litran maalitonkissa; ja maalihukan minimoimiseksi teimme paljon laskelmia kuinka paljon kutakin maalia tarvitsemme. Menekki tuli optimoitua melko hyvin; ja näyttäisi siltä, että ainoastaan tehostemaalia jäi enemmän jäljelle. Toki on mukava ajatella, että jos haluan heti muuton jälkeen lisää tehosteseiniä, niin se on helppo toteuttaa jäljellä olevalla maalilla.

DSC_2008-01

Harmaa tehosteseinä

 

 

Hakusanat: pohjamaali, pintamaali, GVK, Gevepro, maalaus, maalaaminen