Kodinhoitohuoneen suunnittelua

Rakennuslupaan tarvittavia kuvia piirretään tällä hetkellä Lapplilla puhtaaksi. Niitä odotellessa on aikaa suunnitella kalusteita eri huoneisiin. LVIS-suunnitelmia varten ne tarvitaan viimeistään valmiiksi, jotta sähköpistorasiat ja vesipisteet tulevat oikeille paikoilleen.

Rakastan järjestelemistä ja kodin pitämistä tiptop-kunnossa. Sen tueksi tarvitaan riittävästi säilytystilaa, jotta Konmarin (https://konmari.com/) oppien mukaan jokaiselle tavaralle on ”oma koti”. Siksi taloomme tulee paljon, paljon, säilytystilaa ja tarkoituksena on, että kaikki tietyntyyliset tavarat, esimerkiksi lakanat ja pussilakanat, mahtuvat yhteen huoneeseen. Nykyisessä asunnossa tilanpuutteen vuoksi tavaroita on jouduttu sijoittamaan ympäri asuntoa ja siksi esimerkiksi keittiön tavaroita löytyy eteisestä, olohuoneesta ja makuuhuoneesta. Järjestelyyn taipuvaiselle ihmiselle nykytilanne on täysi kaaos. =)

Kodinhoitohuoneen kalusteet tulevat meille Ikeasta. Ikealla on keittiöiden suunnitteluohjelma (http://kitchenplanner.ikea.com/FI/), jonka avulla voi keittiöiden lisäksi suunnitella kylpyhuoneet, toimistot ja kodinhoitohuoneet. Vaikka kalusteita ei olisikaan hankkimassa Ikeasta, suunnitteluohjelman avulla on helppo itse suunnitella kalusteiden sijoittelua. Tosin isojen kokonaisuuksien, kuten keittiöiden, suunnitteluun kannattaa varata kärsivällisyyttä ja hermoja, koska ohjelma voi välillä toimia hitaasti.  Kun suunnitelma on omasta mielestä valmis, tallennetun suunnitelman voi avata Ikean liikkeissä. Ikean henkilökunta tarkistaa sitten, että suunnitelma on toteutettavissa. Heiltä saa myös hyviä vinkkejä kalusteiden sisustojen ja ulkonäön valitsemiseen.

Tällä hetkellä kodinhoitohuoneen luonnos näyttää alla olevalta. Kaappien sisältö on jo tarkkaan mietitty ja kaappeihin on jätetty tarkoituksella väljyyttä. Omistamani pyyhkeet veisivät todennäköisesti tällä hetkellä 60 %:a niille suunnitellusta tilasta. Arvelen kuitenkin, että loput 40 %:a täyttyy tulevina vuosina uuteen kotiin tehdyillä hankinnoilla. Siksi tässä vaiheessa on vain hyvä, jos kaappeihin jää tyhjää tilaa.

Kodinhoitohuone

Lavuaarin ja pyykinpesukoneen yläpuolisen tilan olen toistaiseksi jättänyt tarkoituksella tyhjäksi. Kodinhoitohuoneemme on pitkän käytävän mallinen, ja jos koko sivusta olisi lattiasta kattoon kaapistoa, se vain korostaisi tilan kapeutta. Lavuaarin yläpuolelle olen suunnitellut isoa peiliä, kahta lack-hyllyä, pieniä yläkaappeja tai kuivaustelinettä henkareille. Kuivausteline kiinnostaisi eniten, koska silloin siihen saisi kauluspaidat kuivumaan henkareille. Todennäköisesti jätän tämän vielä avoimeksi siihen asti, että saamme kaapit asennettua paikoilleen. Se onkin parasta Ikeassa, että kalusteet voi ostaa ja asentaa osissa ja tarvittaessa vielä muokata suunnitelmia tietyissä rajoissa asennusvaiheiden edetessä.

Värimaailmaltaan ajattelin alunperin oviin valkoista korkeakiiltoa, tasoille tummanruskeaa/mustaa ja lavuaarin taakse lasia. Se saattaa olla kuitenkin hieman tylsä ratkaisu, koska kodinhoitohuoneen vieressä olevaan keittiöön tulee todennäköisesti samanlainen värimaailma. Siksi mietin, että kodinhoitohuoneessa voisi kokeilla hieman rohkeampaa väritystä.Mustaa korkeakiiltoa oviin ja vaaleaa tasoa?

Epoqkodinhoitohuone

Lähde: epoq.fi/keittio/kodinhoitohuone/

Mitä mieltä olette? Sopiiko pieneen tilaan parhaiten valkoinen vai tummempi värimaailma?

Hakusanat: kodinhoitohuone, suunnittelu, tavaransäilytys, Ikea

Pohjakuva

Saimme tänään Lapplilta luonnokset pohjakuvasta, asemapiirroksesta ja julkisivusta. Koko ilta on mennyt kuvia läpi käydessä: joka ikinen kuvissa ilmoitettu mitta pitää tarkistaa ja ilmoittamattomat mitat mitata. Yhdestä pohjakuvasta löytyy yllättävän paljon lukuja ja tarkastettavia kohtia! Ovet, portaat, ikkunat, sisäseinät jne.

Saunajakph

Positiivista oli huomata, että Lappli oli osannut melko hyvin luonnoksiemme pohjalta tehdä kuvat. Toki ainahan löytyy korjattavaa, sillä edustajan ei voi odottaa muistavan kaikkia yksityiskohtia ulkoa. Toivottavasti tällä viikolla saamme korjaukset etemään ja voimme ensi viikolla aloittaa lupahakemusprosessin.

Julkisivu

Julkisivu

Tänään saimme myös hyviä uutisia sääennusteen muodossa. Elo-lokakuulle on luvattu tavanomaista lämpimämpää ja vähäsateisempaa keliä eli loistavaa säätä rakentamiselle. Toki saa nähdä miten ennusteet ehtivät muuttua syksyyn mennessä. =)

Hakusanat: asemapiirros, julkisivu, pohjakuva, Lappli

Pohjaratkaisun suunnitteluohjelmia

Oman talon pohjaa voi suunnitella perinteisen kynä ja paperi –mallin lisäksi myös sähköisesti. Etuina on se, että pohjasta voi saada tarkemman ja voi jopa mahdollisesti nähdä oman talonsa 3D:nä. Netissä on useita ilmaisia ja maksullisia versioita, mutta seuraavassa oman pohjamme suunnittelussa käyttämiämme ohjelmia:

www.floorplanner.com on englanninkielinen suunnitteluohjelma. Ilmaiseksi voi tehdä yhden pohjaratkaisun kerrallaan, mutta mikään ei rajoita rekisteröimästä montaa tunnusta itselleen. Oman pohjan pystyy myös kalustamaan sekä valitsemaan erilaisia pintamateriaaleja sisustukseen. Miinuspuolena kalusteiden ulkonäkö ei ole lähellä skandinaavista modernia ilmettä, joten sisustustyökaluna sivusto ei sovi kaikille. Tärkeänä plussana on oman pohjan katseleminen sekä 2D:nä että 3D:nä. Kolmiulotteisella mallinnuksella on helpompi hahmottaa esimerkiksi porrastetun talon ulottuvuuksia. Tosin porrastetussa versiossa pitää riittää kärsivällisyyttä, jotta pystyy asettamaan jokaisen seinänpätkän, ikkunan, oven, huonekalun jne. oikealle korkeudelle. Nykyään ohjelmasta on tehty myös kännykkäsovellus. Paras käyttämistäni ilmaisista ohjelmista. Floorplannerilla luodun pohjan perusteella haimme tarjoukset talopakettivalmistajilta.

Floorplanner

www.ajatuksistakoti.fi on Lapplin ilmainen suomenkielinen suunnitteluohjelma. Ohjelmasta löytyy valmiiksi Lapplin omia talomalleja, joita voi muokata mieleisekseen. Ohjelmalla on myös mahdollista lähteä täysin tyhjästä liikkeelle ja luoda täysin oma pohjaratkaisu. Suosittelen, Floorplannerille hyvä suomenkielinen vaihtoehto. Käytimme tätä ohjelmaa paljon suunnittelussa ennen kuin löysimme Floorplannerin.

Ajatuksistakoti

Itsetekemämme pohjaratkaisu. Ei päätynyt lopulliseen toteutukseen asti.

 Toinen suomenkielinen suunnitteluohjelma löytyy Caava-taloilta (http://www.caavatalot.fi/designer). Ohjelmaa on helppo käyttää, eikä siinä tunnu esiintyvän merkittäviä bugeja. Pohjaratkaisun lisäksi suunnitteluohjelmalla näkee alustavan julkisivukuvan. Ohjelman tärkeänä puutteena on rajoitettu mahdollisuus valita halutun kokoiset seinän pituudet. Harmillisesti sillä hetkellä kun tätä tekstiä kirjoitin, sivusto oli alhaalla. Toivottavasti sivusto on taas pian pystyssä.

 Caavatalot

Maksullisista ohjelmista olen tutustunut vain yhteen: the Sims 2:een ja 3:een. Nykyään siitä on jo julkaistu 4. versio. Aikoinaan, kun suunnittelin arkkitehdin uraa, niin Simsin avulla pystyi saamaan inspiraatiota talojen rakentamiseen. Simssillä on hupia suunnitella kunnon luksuskivitaloja, joissa neliömäärät ovat liioiteltuja. Nyt kun mittakaavalla ja neliöillä on väliä, Simssistä ei valitettavasti ole apua.

Sims