Kaappeja, kaappeja, kaappeja

Pintojen valmistumisen jälkeen meillä oli viimein mahdollisuus kasata kiinteät kalusteet paikalleen. Kalusteiden kasaaminen oli tärkeä vaihe niin valmistumisen kannalta kuin myös tilan vapauttamisen kannalta. Vaikka kalusteet tulivat litteissä paketeissa, niin monen eri huoneen kaapistojen rungot, ovet ja sisusteet veivät loppujen lopuksi valtavasti tilaa autotallissa. Lisäksi rakentamisen loppuvaiheessa uusista kalusteista sai hyvää varastointitilaa työkaluille, kiinnitystarvikkeille ynnä muille sellaisille.

DSC_2219-01

Kaikki kiintokalusteemme tulivat Ikeasta. Väreiksi valitsin klassista mattavalkoista ja joihinkin paikkoihin myös korkeakiiltovalkoista. Vaatekaappien liukuovissa suosin peilipintaa ja maitolasia. Tämän vuoden asuntomessujen jälkeen jäi vähän mietityttämään olisiko pitänyt valita esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen mustat kaapit, sillä mustat kalusteet tuntuivat olevan tänä vuonna viimeisintä huutoa. Toivottavasti valkoinen jää kuitenkin pidemmällä aikavälillä modernimmaksi ratkaisuksi, vaikka se tuntuukin nyt tylsältä vaihtoehdolta asuntomessujen jälkeen. Moderni vaihtoehto olisi myös tehdä keittiö ja kodinhoitohuone ilman yläkaappeja tai mahdollisimman pienillä yläkaapeilla. Itse en halunnut lähteä tässä tapauksessa tinkimään käytännöllisyydestä ja valitsin sen vuoksi mahdollisimman korkeat yläkaapit. Taisin onnistua hyvin säilytystilan maksimoinnissa, sillä muuton jälkeen puolet yläkaapeista on tyhjiä. 😀 Mutta onhan se hyvä tulevaisuuden kannalta, että tyhjää säilytystilaa riittää tulevaisuuden tavaroita varten.

Meillä oli Ikean kalusteiden kasaamisesta aiempaa kokemusta, joten kasaaminen sujui nopeasti ja rutiinilla. Vähän kasaamista hidastivat suunnittelukukkaset, kun toimituksen seassa oli vääränkokoinen laatikko tai joitakin peitelevyä oli tarpeettoman paljon. Onneksi Ikeaan on meiltä kohtuu lyhyt matka, ja kaikki tarpeettomat ja väärät osat sain palautettua Ikeaan. Ikean kalusteet ovat mielestäni yhtä laadukkaat kuin vastaavat kilpailijoilla. Ainoastaan vaatekaapin lasiset vetolaatikot tuottivat hienoisen pettymyksen, mutta onneksi niitä tuli hankittua vain kaksi kappaletta. Muuten olen ollut todella tyytyväinen valintaani. Ikeassa plussaa tekee myös se, että omien käyttökokemustarpeiden mukaan myöhemmin on helppo päivittää ja muokata kaappien sisusteita itseään parhaiten palvelevaksi. Etukäteen on nimittäin vaikeaa hahmottaa miten tulee esimerkiksi uudessa keittiössä toimimaan tai miten vaatteet lopullisesti sijoittaa vaatekaappiin. Kuukauden asumisen jälkeen tuli jo huomattua, että keittiössä aamiaispisteeksi suunniteltu sivutaso toimiikin paremmin toimistopöytänä ja aamiaistason virkaa toimittaa ruuanlaittopöytä.

DSC_2361-01

DSC_2421-01

Nyt meillä on kaikki muuttotavarat paikallaan ja kiintokalusteet käytännössä valmiina. Ainoastaan välitilat sekä lednauhat puuttuvat keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta.

DSC_0329-01

DSC_0331-01
DSC_0328-01
Hakusanat: Ikea, keittiö, keittiön kaapit, vaatekaapit, kaappien kasaaminen

Lattiat ja muuttokatselmus

Muuttokatselmus oli meillä juhannusviikolla ja se meni onneksi kirkkaasti läpi. Talo oli katselmuksen aikaan käytännössä sisältä valmis. Ainoastaan muutama lista on enää kiinnittämättä. Nyt teemme viimeistelyjä ja viemme samalla pikkuhiljaa muuttokuormaa uuteen kotiin.

Loppukirin vuoksi kerronkin takautuvasti meidän lattioiden asentamisesta. Valitsimme kaikkiin kuiviin tiloihin Sarokkaalta Krono Xonic-vinyylin. Lattioiden saavuttua tontille ensi töiksi lattiat piti latoa ilmavasti asennustilaan 48 tunniksi. Samalla kannattaa käydä läpi, että lattiat ovat tulleet ehjinä perille. Meillä oli muutama alin paketti vaurioitunut kuljetuksessa niin, että päätypontit olivat menneet käyttökelvottomiksi. Onneksi Sarokas lähetti uudet lattiat tilalle parissa päivässä, eikä kuljetusvauriosta aiheutunut meille haittaa.  Vinyyleitä kannattaa muutenkin käsitellä hellävaroen, sillä pienikin särö ponteissa estää lattian tiiviin asentamisen.

DSC_2402-01

Vinyylilankkua oli helppo asentaa, varsinkin kun valmistajan sivuilta oli katsottavissa asennusvideo. Hukkaa syntyi melko maltillisesti, mikä oli hyvä, sillä olin tilannut vinyyliä melko tarkan määrän. Vinyylin asentaminen kävi melko nopeasti, mutta teimme sitä huone kerrallaan. Asentaminen aloitettiin keittiöstä, jotta pääsimme asentamaan keittiön kaappeja. Siitä etenimme makuuhuoneisiin ja jätimme viimeiksi eniten rakennustyömaalla kulutukselle alttiit alueet kuten eteisen ja olohuoneen. Vinyyli kestää kyllä käyttöluokkansa vuoksi hyvin kulutusta, mutta mikään lattiamateriaali ei kestä, jos sille tiputetaan teräviä esineitä. Ja työmiehiltä helposti saattaa tippua työvälineitä työn teon lomassa. Sen vuoksi valmiit lattiat kannattaa suojata muuttokatselmukseen asti pahveilla. Nyt onkin mahtavaa, kun pääsen viimein näkemään lattian kaikkialla ilman suojapahveja.

Lattia näytti todella hyvälle asentamisen jälkeen. Minua hieman jännitti miltä lattia näyttää todellisuudessa, koska olin tehnyt tilauksen netin ja yhden mallipalan avulla. Lattia on sävyltään harmaa, mutta siinä on ruskean sävyä juuri sopivasti. Sillä käveleminen on pehmeää ja äänetöntä, kuten mainosmateriaaleissa luvattiin. Syksymmällä tulee nähtyä miten lattialämmitys tuntuu vinyylin läpi.

DSC_0131-01

Tämä kuva on valitettavasti hieman ylivalottunut, mutta kuvasta erottuu hyvin lattian monipuolinen kuviointi.

DSC_0134-01

Tässä kuvassa näkyy paremmin lattian oikea sävy. Tosin todellisuudessa lattiassa on hieman enemmän harmaan sävyä kuin ruskeaa.

Hakusanat: vinyyli, Krono Xonic, lattian asentaminen