Takka

Sillä aikaa, kun kosteissa tiloissa tehtiin vesieristystä ja laatoitusta, olohuoneessamme tapahtui iso muutos. Meille tuli nimittäin takka ja hormi olohuoneeseen. Kerroin aiemmin blogissani takkavalinnoista ja valinta kohdistui lopulta Contura i41A-malliin.

Takkavalintaan vaikutti eniten takan moderni ulkonäkö. Halusimme pelkistetyn valkoisen takan, jossa on kulmahissiluukku. Hissiluukku tarkoittaa, että takan luukku nousee tavallaan hissimäisesti takan sisään, eikä se aukea perinteisesti ulospäin. Kulmaan sijoittuva luukku mahdollistaa takkatulen ihastelun olohuoneesta, työhuoneesta ja ruokailutilasta.

Conturan i41A-takkaa saa perusmallina, mutta siihen on mahdollista valita rinnalle takan oma musta hylly sekä tarvittaessa penkki. Itse halusin takan olevan mahdollisimman vaalea, joten sen vuoksi mahdollisesti käytännöllinen musta hylly ja penkki jäivät valinnan ulkopuolelle. Takan hormiksi valikoitui Jalotakan hormi, koska myyjän mukaan Jalotakan hormi ja Conturan takka sopivat yhteen. Tämä taitaa olla tärkeä asia, koska rakennusvalvonta on painottanut meille aiemmin, että puukiukaan ja sen piipun tulee olla todistetusti yhteensopivat. Tämä taitaa päteä myös takkoihin? Otimme hormin väriksi rosterin, jolloin se sointuu hyvin keittiön rosterisiin vetimiin.

Takka näyttää todella hyvälle asennuksen jälkeen. Takka koottiin elementeistä, joten heti alkuun ei pystynyt hahmottamaan miltä valmis takka näyttää. Takka osoittautui kooltaan hieman pienemmäksi kuin olin muistanut sen olevan, mutta sen ansiosta olohuone näyttää entistä avarammalta.

DSC_2452-01

Takka on nyt käyttövalmis, mutta emme ole kesähelteillä lähteneet sitä vielä testaamaan. Hormissa on vielä suojamuovit tallessa, ja minun pitää malttaa pitää ne paikoillaan vielä muuttoon asti. Lisäksi Conturan oma eduslaatta pitää laskea paikalleen lattialle vasta huonekalujen kannon jälkeen. Eduslaatta on kirkasta karkaistua lasia, jonka ansiosta lattian yhteneväinen ilme jatkuu koko olohuoneessa. Lattian yhteneväinen ilme oli minulle tärkeä asia, ja siksi meillä on sama lattiamateriaali koko talossa lukuunottamatta kosteita tiloja.

DSC_2469-01

Hormi vielä puuttuu.

Hakusanat: Contura, Jalotakka, i41A, takka

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s