Betonivalu ja betonin jälkihoito

Betonivalun tekemistä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Se on yksi tärkeimmistä merkkipaaluista tontilla, sillä betonin kuivuminen vaikuttaa siihen milloin lattian pintamateriaaleja pääsee laittamaan paikoilleen ja milloin taloon pääsee muuttamaan. Ennen betonivalun tekoa oli tärkeää saada rakennus lämpimäksi. Asennusporukka kävi laittamassa styroksia oviaukkoihin, kattoon höyrynsulkumuovin ja 10cm villaa sekä väliaikaisen raksaoven paikoilleen. Sisälle laitettiin kaksi lämmitintä 9 ja 3 kw, kumpikin omaan kerrokseen puhaltamaan. Näiden toimenpiteiden ansiosta saimme lämmöt nousemaan yli 20 asteen.

Perjantaina Ruduksen auto kurvasi tonttimme pihaan tuoden betonia lattiaan. Yöllä oli satanut reippaasti lunta ja olimme tulleet raksalle etukäteen auraamaan reittiä työmiehille. Puolessa tunnissa työmiehet saivat alkuvalmistelut tehtyä ja aloitettua betonivalun. Ehdin näkemään ensimmäiset betoniroiskeet lattialle ennen kuin jouduin lähtemään töihin.

Dia1.JPG

Betoniauto pihassa

dia2

Valu aloitettiin alakerrasta.

Töistä palattuani työmiehet olivat jo ehtineet saada oman työnsä valmiiksi. Upeaa oli nähdä miten projekti sai taas uuden harppauksen eteenpäin. Sisällä oli hyvin trooppinen tunnelma, sillä betoni vapautti kosteutta ilmaan. Illalla kävimme muutamaan otteeseen tarkistamassa kuivumisen etenemistä ja että lämmöt olivat pysyneet päällä. Meitä varoiteltiin, että lämmittimet voivat polttaa sulakkeita, joten alkuun lämmitystä pitää käydä tarkkailemassa. Onneksi kaikki sujui hyvin sen suhteen.

Betonivalun jälkihoito kuuluu meille, eikä Lappli-taloille, koska vastaamme sisustuksen tekemisestä itse. Kun valu kesti kävelemistä, valun päälle piti käydä heti laittamassa muovitus. Olimme ajatelleet alunperin ostaa rakennusmuovirullan, mutta betonivalaja sanoi, että suojaamiseen voi käyttää tontilta löytyviä muoveja. Lattiavalun valmistelusta tontille oli jäänyt styroksien muovikääreitä, jotka soveltuivat oikein hyvin peittelyyn. Peittelyn tarkoituksena on estää valun pintakosteuden liian nopeaa haihtumista ja siten betoniin halkeilua. Peittely oikeasti toimii, sillä seuraava päivänä muovien ja betonin väliin oli kertynyt kunnolla kosteutta. Joissakin ohjeissa neuvotaan muovin laiton yhteydessä kastelemaan sumuttamalla betonin pinta. Me emme tehneet niin, koska kastelu laskee betonin pintalämpötilaa, mikä ei ole tarkoituksenmukaista talvella.

Jälkihoidon kesto riippuu mm. betonilaadusta sekä ympäristön lämpötilasta. Vastaavan mestarimme mukaan betoni oli ehtinyt kovettua niin hyvin, että muovitus piti poistaa kolmen päivän jälkeen. Viimeisenä jälkihoitovaiheena oli sementtiliiman poishiominen. Se tehtiin päivä muovien poistamisen jälkeen, jotta pinta ehti kuivahtaa.

Betoniliima syntyy valun yhteydessä betonin pintaan. Betoniliiman poistaminen on tärkeää, koska se nopeuttaa kosteuden haihtumista ja parantaa pintamaeriaalien (mm. vesieristeen) tarttumista. Sen vuoksi erityistä huomiota tulee kiinnittää märkätilojen sementtiliiman poistamiseen. Hiominen on hyvä tehdä ennen väliseinien laittamista ja ennen kuin betoni ehtii kovettua liikaa. Hiomisprojektia varten kannattaa varautua kunnolla. Ostimme itsemme suojaamista varten suojalasit, hengityssuojat ja kuulosuojaimet (olivat tarpeettomat). Suojaaminen kannattaa ottaa vakavasti, sillä betonipöly lisää mm. keuhkosyövän riskiä. Aiheesta löytyy tietoa esimerkiksi Työterveyslaitoksen sivuilta. Hiominen synnyttää paljon pölyä, joten viimeistään tässä vaiheessa raksaimurin hankinta tuli pakolliseksi. Vastaava suositteli ostamaan edullisimman, joten ostimme Biltemasta omamme. Bilteman imurin etuna oli kannessa oleva pistorasia, johon voi liittää sähkökäyttöisen työkalun. Mietimme myös Lidlistä saatavaa imuria, joka on saanut testeissä hyvät arvosanat. Päädyimme kuitenkin lopulta Bilteman imuriin, koska Lidlin imuriin myydään pölypusseja vain satunnaisesti myymälöissä. Jos pölypussi tukkeutuu jo ensimmäisen illan aikana hienosta betonipölystä, niin uusia pölypusseja pitää saada välittömästi.

dia5

Raksaimurimme.

Itse hiontaa varten vuokrasimme hiomakoneen + timanttilaikan. Vuokraukselle on päivävuokra ja timantin kulumisesta tulee oma hintansa. Hiomakonetta oli helppo käyttää hetken opettelun jälkeen. Kahvaa nostamalla tai laskemalla hiomakone liikkuu oikealle ja vasemmalle. Opettelu kannattaa aloittaa keskeltä lattiaa, jottei laite vahingossa sinkoudu opettelun yhteydessä seinää kohti. Nurkat, seinien vierustat ja putkien ympäristöt hioimme käsin Rahinalla. Tarkkoina ihmisinä käytimme koko illan hiomiseen ja pölyn imurointiin. Bilteman imuri tuntui toimivan hyvin tehtävässään. Toivottavasti laite kestää raksan loppuun asti, niin siitä voidaan tehdä jatkossa vaikkapa autoimuri.

dia4

Rahina ja hiomakone.

Hakusanat: betonivalu, betonin hionta, betonin jälkihoito, betoniliima, sementtiliima, lattiavalu

Putkituksia

Viimeksi blogissa elättelin toivoa, että Terawatin työntekijöillä menee vähän aikaa oman osuutensa kanssa, mutta loppujen lopuksi siinä menikin hieman päälle viikko. Pääasia oli kuitenkin, että he saivat oman osuutensa tehtyä ennen lattiavalun tekoa. Terawatin töitä hidasti hieman se, että perustuksissa ei oltu huomioitu putkien läpivientejä ja työmaalla jouduttiin tekemään luovia ratkaisuja asian korjaamiseksi. Myös oikean lattiakoron selvittäminen tuotti hieman päänvaivaa.

Mitä kaikkea sitten tapahtui viikon aikana? Taloomme laitettiin putkituksia, lattialämmityskaapelia, stryroksia sekä raudoituksia.Taloomme tulee vesikiertoinen lattialämmitys, joka yhdistetään maalämpöpumppuun. Lattialämmityskaapelit kiertävät nätisti ympäri taloa. Ainoastaan portaiden ja takan kohdalle ei lattialämmityskaapeleita oltu laitettu. Vähän jännittää mitenköhän käy, kun lattialämmityskaapelit menevät myös jääkaapin ja pakastimen alta. Suunnittelimme keittiömme tarkkaan niin, että kylmälaitteet ovat mahdollisimman kaukana lämmönlähteistä. Harmi vain, että lattialämmityspuolella sitä ei oltu huomioitu.

Dia2.JPG

dia3

dia4

Raudoitukset ja lattialämmityskaapelit paikallaan.

Terawatin saatua oma osuutensa valmiiksi kävimme merkitsemässä itsellemme talteen kohtia, joista valun jälkeen voi tarkkailla betonin kuivumista. Betonin kuivumista tarkkaillaan poraamalla betoniin reikiä, eikä silloin saa osua lattialämmitysputkiin. Valun jälkeen betonista ei pysty huomaamaan missä kohtaa lattialämmitysputket menevät, joten tämä pitää tehdä ennen lattiavalua. Suosittelen kirjaamaan monta vaihtoehtoista kohtaa ja ottamaan tiedot ylös sekä kuvallisesti että kirjallisesti. Vastaava mestarimme suositteli hyviksi tarkkailukohdiksi wc-tilat (wc-pöntön ja kiukaan kohdalla ei kulje lattialämmitysputkia), eteisen  sekä jonkin makuuhuoneen.

dia5

Tarkkailupisteitä mittaamassa.

Hakusanat: Terawatt, raudoitukset, styroksi, lattiavalun valmistelu, lattialämmityskaapelit

Terawatt saapuu

Lapplin-talojen toimitussisältöön kuuluu LVIS Terawatin toimittamana.  Terawatin työntekijät saapuivat 300km matkan päästä meille juuri samalla hetkellä, kun kaupungin rakennusvalvonta oli tekemässä meille rakennekatselmusta.

Rakennekatselmus on yksi rakennuslupaan kuuluva velvoite. Oikeastaan ei voi puhua velvoitteesta, sillä rakennusvalvonta huolehtii katselmuksella rakentajan eduista. Katselmus tehdään siinä vaiheessa, kun talon rakenteet ovat vielä näkyvissä. Tarkastaja huomasi, että yläpohjan kokonaisjäykistys ei oltu tehty meillä kaikissa kohdin täysin päädystä päätyyn asti, vaan päädyissä oli pienet raot. Tarkastajan mielestä nämä eivät olleet kuitenkaan vakavia puutteita, vaan helposti korjattavissa. Siispä rakennekatselmus meni meiltä hyväksytysti läpi ja rakennusvalvonta sopi, että vastaava mestarimme tarkistaa puutteisiin tehdyt korjaukset seuraavana päivänä.

Katselmuksen jälkeen asennusporukka alkoi korjata havaittuja puutteita sekä asentaa tuulenohjauslevyä ja hyttysverkkoa katonrajaan. Terawattkin pääsi omiin hommiinsa asentamaan putkia ja niiden ympärille styroksia. Terawatt myös huolehti, että sisätäytöt olivat oikeassa korossa +- 10 mm ennen styroksien asettamista. Me olimme sisätäyttövaiheessa huolehtineet, että sisätäytöt olivat sopimuksen mukaisesti +- 20 mm korossa. Ahersimme monta tuntia laudan kanssa, että täytöstä tuli varmasti tasainen. Teimme hieman turhaa työtä, sillä täyttö ei voinut millään pysyä niin tarkassa korossa, kun kuukauden ajan työmiehet ovat kulkeneet sisätäyttöjen päällä, kuljettaneet tavaroita yms. Kunpa taas olisi tämäkin hoksattu, niin ei olisi tarvinnut käyttää niin paljon aikaa sisätäytön tasaisuuden hifistelyyn. =)

dia1

Putkituksia sisätäytössä

Dia2.JPG

Lattiastyroksien asettelua sisätäytön päälle

dia3

Styroksien laitto etenee. Alakerta on jo kunnossa.

Dia4.JPG

Dia5.JPG

Tuulenohjauslevyt paikallaan.

Viimeisimmän tiedon mukaan Terawatt saa tämän hetkisen osuutensa tehtyä valmiiksi tiistaina. Seuraavan viikon perjantaina tulee viimeinkin lattiavalu, jota on jo odotettu pitkään.

Hakusanat: putkityöt, Terawatt, rakennekatselmus